Armas

Kotimaa

Valikko

Pyöreitä vuosia

Suurten ja vähän pienempien sotien syttymisestä tai loppumisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi niin pyöreitä vuosia, että niitä on ahkerasti muisteltu.
Tuskin oli elokuun alussa ehditty todeta ensimmäisen maailmansodan alkaneen sata vuotta sitten, kun syyskuussa saatiin aihe muistuttaa Suomen jatkosodan päättyneen 70 vuotta sitten.

Jatkosotakirjoittelulle saatiin viime viikonvaihteessa taannehtiva jatko, kun tuli kuluneeksi päivälleen 75 vuotta talvisodan syttymisestä. Asiaa on muisteltu myös Kauhajoella, jonne eduskunta siirtyi sotaa pakoon.

Johtuuko käydyistä sodista muistuttaminen historiaa kohtaan tunnetun yleisen kiinnostuksen lisääntymisestä vai onko syynä enemmänkin median tunnettu viehtymys pyöreiden vuosien journalismiin?

Jälkimmäinen syy on kiistaton, mutta lehdistössä tietenkin toivotaan, että pyöreiden vuosien journalismilla myös vastattaisiin tiedon kysyntään. Historiaa on syytä tuntea, eikä vain käytyjen sotien pohjalta.

Suomi pääsi itsenäistymään ensimmäisen maailmansodan siivellä, ja siksi tätä suursotaa olisi kesän keskustelussa voitu tarkastella laajemminkin.

Kestävän itsenäisyyden saavuttamiseksi parin ehdon piti täyttyä: Venäjän keisarikunnan piti hävitä maailmansota, jota Saksa ei saanut voittaa. Saksa kukistikin Venäjän ja tuli sitten itse kukistetuksi.

Helsingissä ei silloisessa maailmantapahtumien kaaoksessa osattu ajatella näin vaikeita. "Madollisuuksien ikkuna" tuli kielenkäyttöön vasta monta vuosikymmentä myöhemmin.

Ensimmäinen maailmansota kaatoi kolme keisarikuntaa - Itävallan, Saksan ja Venäjän - ja yhden sulttaanin, joka oli hallinnut Turkkia. Suomesta tuli tasavalta, vaikka mm. Svinhufvud ja Paasikivi olivat vuoden 1918 valtiomuototaistelussa ajaneet maan tekemistä kuningaskunnaksi.

Svinhufvudin ja Paasikiven kuningasmielisyys ei kuitenkaan ollut niin periaatteellista laatua, että se olisi estänyt kumpaakaan ryhtymästä presidentiksi.

Itsenäisyys joutui ankaralle koetukselle, kun Venäjän perillisvaltio Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä 75 vuotta sitten Suomeen. Koettiin "talvisodan ihme", kun rintama kesti sodan 105 päivää.

Talvisodan hengeksi nimitetty yksituumaisuus ei olisi voinut syntyä sodassa, ellei rauhan aikana olisi tehty virheiden lisäksi jotain myös oikein. Poliittiset vastakohtaisuudet olivat olleet repiviä, mutta niiden tasoittaminen oli alkanut 1930-luvulla.

Historiaa on syytä tuntea.

Tasoittelun tohinassa nähtiin kaikkien poliittisten lehmänkauppojen äiti, kun maalaisliiton Kyösti Kallio valittiin 1937 demarien tuella presidentiksi. Se johti maalaisliiton ja kymmenen vuotta paitsiossa olleen Sdp:n hallitusyhteistyöhön, alkupunamultaan.

Se oli vertauskuvan tasolla talonpojan ja työmiehen kädenlyönti. Se toi kummallekin osallisuuden ja yhteisvastuun kokemuksia, joita ilman maan olisi ollut vaikea selvitä viime sodista sisäisesti ehjänä.

Tämä perustan ehjyys mahdollisti monet myöhemmät punamulta-akselilla käydyt mutapainit, mutta ne olisivat jo eri kirjoituksen aihe.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien artikkelitoimittaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    8. 8

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Jopa 800 000 suomalaista altistuu – sisäilmasairauden ensioireet muistuttavat flunssaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. Näytä lisää