Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Niinistö kyselytunnilla: Nato-jäsenyys ei ajankohtainen

Julkaistu:

Presidentti Sauli Niinistö kertoi presidentin kyselytunnilla Yle Ykkösessä turvallisuusajattelustaan, joka rakentuu neljälle pilarille.
- Ensimmäinen on vakuuttava oma puolustus, tuo porukka pitää puolensa. Toinen pilari on kumppanuudet. On Ruotsi, ja Naton kanssa on kehittyneempää kumppanuutta.

- Kolmas jalka on Venäjä, olemme ylläpitäneet Venäjän kanssa hyviä suhteita. Neljäs on kansainväkinen toiminta YK:n piirissä ja kansainvälisen oikeuden piirissä, Niinistö sanoi Ylen Ykkösellä.

Joku aika sitten Niinistö kertoi, että 20 vuotta sitten Suomi olisi voinut liittyä Natoon.

- Se olisi ollut toisenlainen asia kuin tänä päivänä. Miksi näin ei tehty? Vakavaa yritystä ei ollut edes vireillä. Olimme 90-luvun alun eläneet eurooppalaisuuden toivossa. Ajattelimme, että olemme siirtyneet pysyvästi länteen.

- Baltian tärkeysjärjestys oli ensin Natoon, sitten Eurooppaan. Siihen löytyy luonnollinen selitys, että Baltian maat kokivat vapautuneensa. He ajattelivat ensin varmistaa vapautumisensa. Meillä sellaista vapautumista ei ollut, Niinistö totesi presidentin kyselytunnilla Ylen Ykkösellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    5. 5

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    6. 6

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    7. 7

      ”Painukaa hel***tiin täältä”: Republikaani­poliitikko hyökkäsi toimittajan kimppuun, lasitkin särkyivät – kuuntele

    8. 8

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    9. 9

      Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    5. 5

      Poliisi otti haltuun kaksi lennokkia presidentti Koiviston hautajaisissa

    6. Näytä lisää