Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Seurakuntapastori Kuopion tragediasta: Tällaisia uutisia ei pitäisi koskaan kuulla

Kahden pienen lapsen hengen vaatinutta epäiltyä perhesurmaa käsiteltiin Kuopion tuomiokirkon messussa heti sunnuntaiaamuna.
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Liisa Penttinen kertoo järkyttyneensä kuullessaan tragediasta.

- Tämä on jotain, mitä ei voi uskoa todeksi. Toivoisin, ettei tällaisia uutisia tarvitsisi koskaan kuulla.

On kulunut vasta alle kuukausi siitä, kun Pohjois-Savossa tapahtui myös toinen epäilty perhesurma. Tuolloin nurmeslainen perheenäiti ajoi bussin alle Rautavaaralla kolme alle kouluikäistä lasta kyydissään. Kaikki saivat surmansa. Poliisi epäilee, että äiti aiheutti kuolemat tahallaan.

Penttinen toivoo, että Kuopion ja Rautavaaran kaltaiset tapaukset voitaisiin välttää myös yhteisellä vastuunkannolla ja toisesta huolehtimisella.

- Yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka voivat huonosti. Toivoisin, että me kaikki voisimme auttaa heitä, ettei tällaisiin epätoivoisiin tekoihin tarvitsisi mennä.

Tragedian vuoksi tuomiokirkossa järjestetään illalla erillinen hartaustilaisuus, joka alkaa kello 18.

Kuopion Itkonniemellä sijaitsevasta asunnosta löytyivät lauantai-iltana
menehtyneinä 2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset.

Poliisi tutkii tapausta henkirikoksena ja kuolemansyyn tutkintana. Teoista epäillään poliisin mukaan lasten äitiä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

  4. 4

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  5. 5

    Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

  6. 6

    IS seuraa: Ilves kaatoi Tapparan! Jyväskylän trilleri yhä jatkoajalla

  7. 7

    Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

  8. 8

    Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

  9. 9

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  10. 10

    TPS voitti tulikuuman kamppailun – HIFK:n hermokontrolli petti pahasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  3. 3

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  4. 4

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  5. 5

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  6. 6

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  7. 7

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  8. 8

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  9. 9

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  10. 10

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Ilves yllätti toista kertaa – voitto jatkoerässä!

  4. 4

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  5. 5

    Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

  6. Näytä lisää