Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Pienet lapset löytyivät kuolleina Kuopiossa - poliisi epäilee äitiä henkirikoksesta

Järkyttävä tapaus paljastui, kun poliisi sai hälytyksen lauantai-iltana n. klo 18.00 yksityisasuntoon Kuopion Itkonniemelle.
Itkonniemi sijaitsee aivan Kuopion keskustan tuntumassa. Poliisin mukaan kerrostalossa sijaitsevaan asuntoon hälytettiin ambulanssit ja poliisipartio.

Asunnosta löytyi menehtyneinä kaksi alle kouluikäistä lasta. Heidän auttamisekseen ei voitu poliisin mukaan tehdä mitään.

Poliisi on aloittanut asiassa esitutkinnan, ja tapausta tutkitaan henkirikoksena. Teoista epäillään poliisin mukaan lasten äitiä.

-Tapaus on hyvin surullinen, komisario Jyrki Koskinen toteaa Ilta-Sanomille.

- Tutkinta jatkuu todennäköisesti pitkään iltaan ja tarvittaessa yöhön ja jatkuu huomenna. Toki tämmöinen tapahtuma monella eri osa-alueella aiheuttaa paljon työtä, Koskinen sanoo.

Poliisilla on tiedossa myös rikosnimike, mutta sitä ei tässä vaiheessa kerrota julkisuuteen. Poliisi on asiasta vaitonainen tutkinnallisten syiden takia.

- Teon luonne huomioon ottaen me joudutaan tiettyjä asioita suojelemaan, emmekä voi asiasta kertoa enempää. Meidän täytyy varmistaa, että kaikki lähiomaiset ovat saaneet tiedon, minkä takia emme voi kertoa edes äidin tai lasten ikiä, Koskinen sanoo.

Kriisiapua järjestettiin heti

Rikoskomisario Juha Korhonen kertoi Ilta-Sanomille myöhemmin illalla, että perheen lähiomaiset ovat saaneet tiedon suru-uutisesta. Hänen mukaansa perheen läheisille ja tehtävää hoitaneille viranomaisille järjestetään kriisiapua.

- Läheisillä ja tapahtumassa läheisesti olleilla viranomaisilla on ollut mahdollisuus kriisiapuun. Jos naapurit ja muut ihmiset kokevat, niin myös heille on valmius kriisiapuun kriisikeskuksessa. Tämä on kuitenkin järkyttävä tapahtuma usealle ihmiselle, Korhonen kertoo.

Poliisi kertoi tiedottavansa asiasta lisää sunnuntaina.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

  3. 3

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  4. 4

    Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. 6

    Media: Ranskan Lillessä ampumavälikohtaus – kolme haavoittunut

  7. 7

    Minka Kuustonen hehkui piukassa samettiasussa – huima halkio vilautti reittä

  8. 8

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  9. 9

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  10. 10

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  3. 3

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  4. 4

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  5. 5

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  6. 6

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  7. 7

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  8. 8

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  9. 9

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  10. 10

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

  3. 3

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  4. 4

    Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

  5. 5

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  6. Näytä lisää