Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Lumisade sotkee liikennettä etelässä: Kymmeniä kolareita, rekat jumissa...

Ajokeli on edelleen huono Etelä-Suomessa lumisateen ja jäätyneiden tienpintojen takia.
Itä-Uudenmaan poliisin mukaan kaksi ihmistä on kuljetettu sairaalaan rekan ja henkilöauton törmättyä Kehä III:lla. Helsingin poliisin mukaan pelkästään Helsingissä sattui puolenpäivän ja iltakahdeksan välillä noin 30 kolaria. Lisäksi muun muassa Lahdenväylällä on sattunut päivän aikana useampi kolari.

Liikennettä on haitannut myös liittymiin jumiin jääneet rekat. Esimerkiksi Kehä III:lla liikenne seisoi useamman tunnin ajan rekkojen ja pakettiautojen jäätyä jumiin. Lisäksi onnettomuuksia on sattunut myös muun muassa Sipoossa ja Kaarinassa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan lunta oli iltaseitsemään mennessä satanut esimerkiksi Somerolla yhdeksän senttimetriä ja Helsingissä viisi senttimetriä.

Itä-Uudenmaan poliisi kehotti jo aiemmin perjantaina autoilijoita varovaisuuteen ja muistutti, että liikenne ruuhkaantuu varmasti. Poliisi korostaa, että kesärenkailla ei pidä ajaa näissä oloissa.

Seuraa ylhäältä Sanomatalon kattokameran suoraa lähetystä lumisateen saapumisesta Helsinkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    5. 5

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    6. 6

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Mullistava tulos: Kakkostyypin diabeteksen voi jopa pysäyttää hoidolla

    9. 9

      Murheen murtama Barbara Sorsa avautuu Eevassa kauheasta vuodestaan – jakoi Rikin kanssa kaiken: ”Pahinta on arki”

    10. 10

      Diilissä kilpaillut nainen syyttää Trumpia kunnianloukkauksesta – presidentti vetoaa Yhdysvaltain perustuslakiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Näissä ammateissa työpaikkoja on liian vähän – katso lista pahimmista ammateista

    3. 3

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    4. 4

      Herttuatar Catherine sädehti tiukassa ja läpikuultavassa pitsiunelmassa – hurmaavan hoikka olemus ihastutti gaalayleisön

    5. 5

      Neuvostoliiton hylkäämä jättiraketti seisoo yhä hangaarissaan, ovet suljettiin 26 vuotta sitten – katso upeat kuvat

    6. Näytä lisää