Armas

Kotimaa

Valikko

Vakava perheväkivaltaepäily Nokialla - nainen tehohoidossa

Sisä-Suomen poliisi tutkii vakavaa väkivaltatapausta, jonka epäillään tapahtuneen tämänhetkisten tietojen mukaan Nokian Sarkolassa tiistai-iltapäivän ja perjantai-illan välisenä aikana.
Poliisi epäilee vuonna 1955 syntynyttä miestä vuonna 1965 syntyneen vaimonsa tapon yrityksestä.

Nainen vietiin perjantai-iltana Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan tehohoitoon, kun mies oli hälyttänyt ambulanssin pariskunnan kotiin. Poliisin mukaan naisella on lukuisia vakavia vammoja.

Sairaala otti yhteyttä poliisiin kertoen, että naisen lukuisat vakavat vammat eivät voineet syntyä siten kuin epäilty oli kertonut.

Tapahtumien kulku on vielä täysin epäselvä. Miestä kuulusteltiin tänään lauantaina, mutta hän kiistää rikoksen.

- Sitä ei vielä tiedetä, onko teko ollut yksittäinen vai onko tällä aikavälillä (tiistai-perjantai) ollut toistuvaa väkivaltaa, rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen toteaa.

Tapon yrityksestä epäilty mies on pidätettynä. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Mies on poliisille tuttu, mutta hänellä ei ole aiempaa vakavaa väkivaltataustaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  2. 2

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  3. 3

    Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

  4. 4

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  5. 5

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  6. 6

    Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

  7. 7

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  8. 8

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  9. 9

    Kauniit ja rohkeat -tähdet muistelevat Suomen-vierailujaan – kosteat juhannusfestarit: ”Olin kolme päivää kännissä”

  10. 10

    Rynnäkkökivääri vietiin Puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  5. 5

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  8. 8

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  9. 9

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  10. 10

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tee se itse -mies myi rakentamansa talon: uusilla omistajilla sokkeli petti ja rakennus kallistui – useita virheitä

  2. 2

    Järeät turvatoimet sulkevat koko Helsingin ilmatilan – syynä Kiinan presidentin vierailu

  3. 3

    Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

  4. 4

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  5. 5

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  6. Näytä lisää