Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Tällä salaisella aseella VR taisteli ensilumen tuloa vastaan

Julkaistu:

Huono keli ja Etelä-Suomen ensilumen tulo vaikeuttivat rajusti maantieliikenteen sujumista. VR sen sijaan selvisi hyvin perjantaista. Siihen auttoi vanha keino, josta on tullut VR:n salainen ase.
Lumisade sotki maantieliikennettä, varsinkin Etelä-Suomessa. VR selvisi huomattavasti paremmin.

- Junaliikenne sujui pääosin hyvin. Selvisimme oikeastaan normaalin perjantain tapaan, VR:n yhteiskunta- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu kertoo Ilta-Sanomille.

- Onneksi nyt ei ollut kovaa tuulta lumen tullessa. Meillä oli myös käytössä vanha konsti, jolla varauduimme tilanteeseen, Petkelpartiot hakkasivat vaunujen eteisiin ja ovien eteen kertynyttä lunta pois. Ovet pääsivät sulkeutumaan ja avautumaan normaalisti, kun lumi ei päässyt pakkautumaan häiriöksi asti, Lehtipuu kertoo.

Petkel eli petkele on litteäteräinen työkalu, jossa on pitkä varsi.

Pakkautuva lumi on ollut monina vuosina iso riesa junaliikenteelle ja myöhästyttänyt junaliikennettä pahoin.

- Joskus vanha konsti, tämä salainen aseemme eli perinteinen petkel on parempi kuin uudet konstit, Lehtipuu kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  4. 4

    Poliisin tehovalvontaisku alkanut aamuvarhain: Suunnataan mm. mökkiteille ja -paikkakunnille

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. 6

    Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

  7. 7

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  8. 8

    Tutkijat löysivät viitteitä eksoottisesta ”enkelihiukkasesta” – 80 vuotta sitten ennustettu fermioni on itse oma antihiukkasensa

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  9. 9

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  4. 4

    Poliisin tehovalvontaisku alkanut aamuvarhain: Suunnataan mm. mökkiteille ja -paikkakunnille

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. Näytä lisää