Heidi

Kotimaa

Valiokunta kuuli kymmeniä näkemyksiä avioliittolaista - mukana jopa maa- ja metsätalousministeriö

Julkaistu:

Maa- ja metsätalousministeriöltä antoi lausunnossaan tiukkaa asiaa sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksista.
Kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista käsitellyt eduskunnan lakivaliokunta on saanut monista eri instansseista näkemyksiä laista ja sen vaikutuksista.

Äkkiä voisi kuvitella, ettei asialla ole juuri tekemistä maanviljelyn ja puukaupan kanssa, mutta siitäkin huolimatta myös maa- ja metsätalousministeriöllä oli sukupuolineutraalista avioliitosta painavaa sanottavaa yhden kirjallisen lausunnon verran.

Lakivaliokunta pyysi ministeriöltä lausuntoa siitä, aiheutuisiko lainmuutoksista muutostarpeita maa- ja metsätalousministeriön tietojärjestelmiin.

"Maa- ja metsätalousministeriö selvitti ehdotettujen lainmuutosten vaikutuksia hallinnonalan tietojärjestelmiin. Selvityksen perusteella lainmuutokset eivät aiheuttaisi välittömiä muutostarpeita nykyisiin järjestelmiin", ministeriön lausunnossa todettiin.

Täyttä selvyyttä ei vaikutuksista ministeriön mukaan kuitenkaan vielä ole.

"Koska Väestörekisterikeskuksen selvitys mahdollisista väestötietojärjestelmään kohdistuvista muutostarpeista ei ole vielä käytettävissä, tarkkaa arviota väestötietojärjestelmän muutosten aiheuttamista teknisistä muutostarpeista tietojärjestelmiin ei voida tässä vaiheessa tehdä. Maa- ja metsätalousministeriö on valmis tarvittaessa täydentämään lausuntoaan siinä vaiheessa kun Väestörekisterikeskuksen selvitys on käytettävissä", lausunto jatkuu.

Näiltä tahoilta saatiin kirjallisia lausuntoja ja lisäselvityksiä lakivaliokunnassa tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä:

- Suomen Asianajajaliitto

- Vuxna internationellt adopterade VIA i Finland rf

- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen ja kansalaisaloitteen tekijöiden lisäselvitykset

- Sateenkaariperheet ry:n ja Helena Molanderin lisäselvitykset

- väestörekisterikeskuksen lisäselvitys

- maa- ja metsätalousministeriö

- Eläketurvakeskus

- Suomen Kuntaliitto

- Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö

- Helsingin maistraatti

- Valtiokonttori

- Suomen ortodoksinen kirkollishallitus

- Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän 8.5.2014 kirjelmä

- Väestörekisterikeskuksen ja Helsingin maistraatin lisäselvitykset.

- opetus- ja kulttuuriministeriö

- oikeusministeriön lisäselvitys

- Helsingin kaupungin, Pelastakaa Lapset ry:n ja Interpedia ry:n lisäselvitykset

Näitä asiantuntijoita kuultiin lakivaliokunnassa tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä:

- lakimies Merike Helander, lapsiasiavaltuutetun toimisto

- kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus

- arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko

- neuvontalakimies Torbjörn Sandell, Väestörekisterikeskus

- henkikirjoittaja Heidi Huuhtanen, Helsingin maistraatti

- erikoistutkija Eeva Nykänen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

- lakimies Jean-Tibor IsoMauno, Suomen Kuntaliitto

- lakimies Arto Nikkarinen, Väestöliitto ry

- järjestölakimies Maarit Päivike, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

- pääsihteeri Aija Salo, Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry

- varapuheenjohtaja Petra Nysten, Regnbågsankan rf

- toiminnanjohtaja Juha Jämsä, Sateenkaariperheet ry

- johtaja Päivi Topo, Ikäinstituutti

- pääsihteeri Olli Joensuu, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry

- johtava lakimies Karri Välimäki, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto

- johtaja Riitta Hyytinen, Pelastakaa Lapset ry

- toiminnanjohtaja Anu Uhtio, Adoptioperheet ry

- toiminnanjohtaja Anja Ojuva, Interpedia ry

- toiminnanjohtaja Minna Vihavainen, Adopterade Finland rf

- hallituksen jäsen Annika Oldenburg, Adopterade Finland rf

- suunnittelija Arto Jokinen, tasa-arvoasiain neuvottelukunta

- puheenjohtaja Antti Karanki, Trasek ry

- oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Helena Molander, Lasten perusoikeudet ry

- lastenpsykiatri, tutkimusprofessori Tytti Solantaus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

- lastenpsykiatri Jari Sinkkonen

- kliinisen psykologian professori Jarl Wahlström

- professori Tapio Puolimatka

- hallintopäällikkö Kaijus Ervasti, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

- professori Markku Helin

- professori Ulla Liukkunen

- apulaisprofessori Suvianna Hakalehto-Wainio

- professori Veli-Pekka Viljanen

- piispa Teemu Sippo, Katolinen kirkko Suomessa/Helsingin hiippkunta

- kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen, Suomen Vapaakirkko

- toiminnanjohtaja Esko Matikainen, Suomen Helluntaikirkko

- rehtori Lauri Kotkavuori, Suomen Baptistikirkko

- hallituksen puheenjohtaja Anas Hajjar, Suomen Islamilainen Neuvosto

- tutkimusjohtaja Juha Ahvio, Patmos Lähetyssäätiö

- neuvontalakimies Torbjörn Sandell, Väestörekisterikeskus

- lakimies Henna Huhtamäki, Kansaneläkelaitos

- tietohallintopäällikkö Paula Sivunen, Keva

- ylitarkastaja Elina Seppälä, Verohallinto

- piispa Irja Askola, Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli

- emerituspiispa Eero Huovinen

- professori Mikael Hidén

- lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, oikeusministeriö

- hallitussihteeri Annika Juurikko, sosiaali- ja terveysministeriö

- lainsäädäntöneuvos Assi Salminen, valtiovarainministeriö

- eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    5. 5

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Me Naiset: Pamela Tola jäi lapsena orvoksi – asui sisariensa kanssa lastenkodissa

    7. 7

      Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

    8. 8

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    9. 9

      Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

    10. 10

      IS seuraa Putinin vierailua hetki hetkeltä: valmistelut Savonlinnassa loppusuoralla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    4. 4

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    5. 5

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää