Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Poliisi varoittaa "sukulaispojan" soitosta - taustalla ovela juoni

Julkaistu:

Poliisi varoittaa uudesta huijausyrityksestä.
Poliisin mukaan Ylöjärven poliisiasemalle on vuorokauden aikana ilmoitettu kahdesta samankaltaisesta huijausyrityksestä.

Kohteena ovat olleet vanhukset, joilla on lankapuhelinliittymiä. Soittaja on esitellyt itsensä sukulaispojaksi, jonka auto on hajonnut tielle ja rahapussi anastettu.

Ensimmäisessä tapauksessa "sukulaispoika" pyysi antamaan 1000 euroa, toisessa 1500 euroa.

Poliisi arvelee, että soitoilla ehkä kartoitetaan, ovatko vanhukset kotona, sillä soitot tulivat lankapuhelimiin. Tiedustelulla pyritään ehkä selvittämään, onko vanhuksilla käteistä rahaa kotonaan.

Syksyn aikana on vanhusten asunnoilla käyty myös ihmeellisillä peitetarinoilla. Poliisin mukaan "vain mielikuvitus on ollut rajana".

Vierailijat ovat esiintyneet varsin uskottavasti, eivätkä ole juuri jättäneet jälkiä itsestään. Osa on onnistunut varastamaan asunnoista jopa merkittäviä rahasummia.

Poliisi pyytää, ettei tuntemattomia vieraita päästettäisi asuntoihin. Lisäksi tuntomerkit ja mahdollisen ajoneuvon rekisteritunnus kannattaa painaa mieleen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

  4. 4

    Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

  5. 5

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  6. 6

    Kajaanissa kadonnut 72-vuotias nainen löytyi saaresta

  7. 7

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  10. 10

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

  4. 4

    Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

  5. 5

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  6. Näytä lisää