Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Miehet poistuivat käräjiltä - tekivät poliisitalolla harvinaisen röyhkeän tempun

Kaksi käräjäoikeuteen haastettua nuorehkoa viitasaarelaismiestä intoutui röyhkeään tekoon kirkkaassa päivänvalossa oikeudenkäynnin jälkeen Äänekoskella.
Kaksikko otti oikeustalon alakerrasta poistuessaan mukaansa poliisin valokyltin.

Miehet kantoivat noin metrin korkuisen kyltin lähellä olleeseen henkilöautoon ja lähtivät kotimatkalle Viitasaarelle. Kaksikko vei miekkaleijonan toisen miehen asunnolle.

Ilo harvinaisesta saaliista jäi lyhytaikaiseksi, sillä kyltin kantaminen autoon keskellä päivää Äänekosken keskustassa ei onnistunut ilman silminnäkijää.

Pian poliisi hakikin omansa toisen tekijän kotoa. Kyltti oli säilynyt vahingoittumattomana.

Rikkomus tapahtui syyskuun puolivälin maissa. Kyltti ei ollut entisellä paikallaan oikeustalon seinässä, sillä alakerrassa toiminut poliisiasema oli joutunut alkuvuodesta muuttamaan väistötiloihin sisäilmaongelmien vuoksi.

Tekijät väittivät esitutkinnassa, että kyltti oli varustettu tekstillä "tämän saa viedä". Oheinen, runsas viikko aikaisemmin otettu valokuva todistaa, ettei ainakaan silloin tällaista tekstiä ollut. Vieressä lattialla oli myös poliisin toinen, poliisi-tekstillä varustettu valokyltti.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä on vahvistanut toiselle tekijälle, noin 25-vuotiaalle miehelle 14 päiväsakkoa. Mies joutuu maksamaan teostaan 84 euroa. Toisen miehen sakkoa ei ole vielä vahvistettu.

Sinivalkoisessa kyltissä on poliisin tunnuksena jo 1930-luvulta alkaen toiminut miekkaleijona. Tunnuksen suunnitteli taiteilija Antti Salmenlinna.

Tunnuksen miekka edustaa esivallan voimaa. Leijonan pää viittaa valtion vaakunaan.

Anastetun kyltin arvoksi poliisi arvioi noin sata euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  3. 3

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  6. 6

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  7. 7

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  8. 8

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  9. 9

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  10. 10

    Veikkausliigaa pelanneelle jalkapalloilijalle ehdotonta vankeutta kahdesta raiskauksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  6. 6

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  9. 9

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  10. 10

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  9. 9

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  3. 3

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  6. Näytä lisää