Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Nainen urkki 117 potilaan terveystietoja Jyväskylässä – kaupungille kallis lasku

Julkaistu:

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Jyväskylän kaupungin työntekijän sakkoihin 117 henkilön terveystietojen urkkimisesta.
Henkilörekisteririkoksesta tuomittu nainen joutuu maksamaan sakkoja 525 euroa.

Nainen teki rikoksensa toimiessaan tekstinkäsittelijänä terveysasemalla kesä–elokuussa 2012. Naisen tehtävänä oli kirjoittaa puhtaaksikirjoittaa lääkäreiden tekemiä saneluja potilasrekisteriin.

Tuomion mukaan naisen käynnit potilastietorekistereissä olivat ”huomattavan poikkeuksellisia” kollegoihin verrattuna. Tutkinnassa paljastui, että nainen katseli hyvin arkaluonteisia, kuten perhesuunnittelua, psykiatriaa ja psykologiaa koskevia tiedostoja.

Nainen myönsi, että joidenkin henkilöiden tietoja hän oli saneluiden purkamisen yhteydessä katsonut uteliaisuuttaan. Osa asianomistajista oli tuttuja vuosien varrelta, osa nimeltä tuttuja, osa täysin tuntemattomia.

Tuomio paljastaa muun muassa sen, että eräs asianomistaja kertoi tulleensa lääkäriin iskiasvaivan vuoksi. Nainen oli kuitenkin sanelua kirjoittaessaan käynyt katsomassa tietoja asianomistajan käynneistä psykologin pakeilla.

IS:n tietojen mukaan nainen katseli muun muassa sukulaisensa ex-puolison ja tämän lähipiirin terveystietoja.

Yksittäisistä urkinnoista nainen myönsi 76, loput hän kiisti. 42 asianomistajan kohdalla nainen katsoi tietoja asiallisen perusteen vuoksi. 34 henkilön kohdalla nainen haki selvennystä sanelussa oleviin seikkoihin.

Naisen mukaan sanelun epäselvien kohtien selvittäminen vaatii usein tarkennusten etsimistä potilastiedoista laajemmin. Hän kertoi halunneensa tehdä työnsä hyvin ja nopeasti. Selvityspyynnön lähettäminen lääkärille olisi vienyt liikaa aikaa.

Oikeus katsoi, ettei nainen kertonut tiedoista eteenpäin.

Urkinta tuli kalliiksi naisen työnantajalle, sillä henkilötietolain mukaan rekisterinpitäjä on korvausvastuussa tietojen väärästä käytöstä. Oikeus määräsikin kaupungin ensisijaiseksi korvausten maksajaksi.

Vain pieni osa uhreista vaati korvauksia. Kaupungin pitää maksaa kolmelle henkilölle yhteensä 900 euroa henkisistä kärsimyksistä.

11 muulle uhrille kaupungin pitää maksaa 3500 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Summasta nainen joutuu lain mukaan maksamaan kaupungille takaisin maksimissaan puolet eli 1750 euroa. Oikeus ei ottanut maksusuhteeseen tarkempaa kantaa.

Yhdelle asianomistajalle nainen joutuu maksamaan itse 300 euroa kärsimyksestä. Lisäksi nainen joutuu maksamaan kaupungille rikoksen selvittelystä aiheutuneista kuluista 3392 euroa.

Uhrien asianajokulut kipusivat yli 10 600 euroon. Ne kaupunki ja nainen joutuvat maksamaan yhteisvastuullisesti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  8. 8

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  9. 9

    Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

  10. 10

    Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  7. 7

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  10. 10

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  6. Näytä lisää