Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

"Kasakka ottaa..." - professori ylistää Niinistön varoitusta, vertaa Kekkoseen

Julkaistu:

Ulkopolitiikka:
Presidentti Sauli Niinistö lausui aamulla maanpuolustuskurssilla vakavan varoituksen "Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni".
Vanhasta venäläisestä sananlaskusta muunneltu kasku nauratti aikoinaan presidentti Urho Kekkosta, kertoo Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen.

Soikkanen pitää Niinistön aamulla maanpuolustuskurssilla pitämässä puheessa sanomaa sananlaskua "kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni" oivallisena, kekkosmaisena kielenkäyttönä.

- Ihan kuin Urho Kekkosta parhaimmillaan. Hän ammensi sanontoja Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, Raamatusta, urheilusta, käytti Suomen kansan sananlaskuja ja kehitti niitä myös itse. Se teki aina vaikutuksen, Soikkanen kertoo.

Kasakalla tarkoitetaan yleisimmin venäläistä ratsuväkeä. Soikkasen mukaan Niinistön käyttämää sananlaskua on käytetty Suomessakin, jossa on ollut kasakoita Venäjän vallan aikana.

Soikkanen kertoo Kekkosen nauraneen aikoinaan makeasti hänelle kerrotulle kasakkasananlaskun muunnelmalle. Kasku sijoittuu Valkeakoskelle, missä vuorineuvos Juuso Walden johti Yhtyneitä paperitehtaita vuosikymmenten ajan.

Waldenin tehtaille oli tulossa venäläisiä vieraita. Työntekijöistään huolehtineena patruunana tunnettu Walden oli lahjoittanut tontteja työläisille tehdasalueen läheltä käytännössä ilmaiseksi, ja monet työntekijät perheineen asuivat tonteille rakennetuissa taloissa.

Työntekijät perheineen tapasivat kuivata pyykkejä talojen pihamailla. Venäläisvierailun alla Walden oli määrännyt autonkuljettajan ilmoittamaan asukkaille, että tehtaalle tulee venäläisiä vieraita. Pyykkejä ei saa laittaa roikkumaan, koska seurue ajaa asuinalueen ohi Waldenin talolle.

Venäläisvieraat tulivat ja seurue ajoi asuintalojen ohi. Walden huomasi, että yhdellä karjalaismummolla oli pyykit kuivumassa pihalla.

- Hirveitä lakanoita, isot rintaliivit ja naisten pöksyt roikkuivat rumasti ulkona, Soikkanen kuvailee Kekkoselle kerrottua näkyä.

Vieraiden poistuttua Walden oli sanonut autokuskille, että nyt ajat mummon talolle ja sanot, että minkä takia hän pisti pyykit kuivumaan vastoin nimenomaista kieltoa.

- Autokuski meni karjalaismummon tönölle ja kysyi, minkä takia te pistitte pyykit roikkumaan, vaikka Walden oli määrännyt, että ei saa pistää. Mummo oli katsonut kuskia ja oli sanonut, että "no kun mie aattelin, että jos vievät, niin viekööt", Soikkanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Oletko Tallinnan-laivalla? Kohta voit nähdä Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Suomenlahdella – lähetä kuva!

    5. 5

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    6. 6

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    7. 7

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Kommentti: Ei enää kesäpopulismia tai möykkäystä – mitä ihmettä tapahtui vihreille?

    10. 10

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Oletko Tallinnan-laivalla? Kohta voit nähdä Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Suomenlahdella – lähetä kuva!

    5. 5

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    6. Näytä lisää