Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Ruotsissa 2. luokan säävaroitus – sama saderintama vyöryy nyt Suomeen

Voimakas sadealue pyyhkäisee Suomen yli itään ensi yön aikana. Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin huonosta ajokelistä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Lumi- ja räntäsateet ovat alkaneet jo iltapäivällä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Yön aikana lunta voi sataa parhaimmillaan yli 20 senttiä.

- Viimeiset lumisateet saadaan Kainuussa yhdeksän ja kymmenen välillä keskiviikkoaamuna, jonka jälkeen rintama liikkuu itään, Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne sanoo.

Yön aikana Suomen yli pyyhkäisevä saderintama on sama, joka on riepotellut tänään Ruotsin keski- ja pohjoisosia. Ruotsissa paikallinen ilmatieteen laitos antoi alueille 2. luokan säävaroituksen ja kehotti asukkaita pysyttelemään sisätiloissa lumisateiden ja kovan tuulen takia.

Ruotsin asteikolla 2. luokan säävaroitus tarkoittaa sitä, että sää saattaa olla vaarallinen ihmisille, se voi aiheuttaa suuria materiaalisia tuhoja ja merkittäviä häiriöitä yhteiskunnan tärkeille toiminnoille, kuten liikenteelle.

- Ruotsissa lumimyräkkä on ollut aikamoinen, sillä mereltä päin puhaltavat tuulet ovat voimistaneet myrskyä ja sateita. Suomessa tuuli tulee vastakkaisesta suunnasta, joten sateet jäävät paljon lievemmiksi. Tosin ajokeli saattaa olla Pohjanmaalla erittäin huono ja varoitukset kannattaa ottaa vakavasti, Rinne sanoo.

Yllä olevalla säävideolla puhutaan päivän säästä.

Alla oleva YouTube-video on kuvattu tänään Vaasassa.

  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. 6

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    7. 7

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

    10. 10

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    5. 5

      Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

    6. Näytä lisää