Leo

Kotimaa

Valikko

Seurakunnat peruuttaneet Jalovaaran tilaisuuksia

Julkaistu:

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg sanoo, että Pirkko Jalovaaraan kohdistuvat rikosepäilyt ilman muuta vaikuttavat siihen, kuinka luterilaisen kirkon piirissä suhtaudutaan uuskarismaattiseen toimintaan.
- Maltillinen karismaattisuus säilyttänee jalansijansa, mutta ääri-ilmiöitä pyritään suitsimaan aiempaa tarkemmin. Ääri-ilmiöillä hän tarkoittaa puheita, joissa sairauksille tai seksuaaliselle suuntautumiselle haetaan demonista alkuperää.

Uuskarismaattisia yhteisöjä on Suomessa noin satakunta, mutta Jalovaara on siinä mielessä poikkeustapaus, että hän tekee tätä karismaattisen parantajan työtä päätyönään.

Jalovaaran toiminta alkoi 1980-luvun loppupuolella, ja kuten termi maallikkosaarnaaja kertoo, hän ei ole pappi, teologi eikä kirkon työntekijä. Ennen saarnaajauraansa hän työskenteli mainostoimistossa.

Sohlbergin mukaan Jalovaaran opetusta terveyden ja uskon suhteesta on arvioitava kriittisesti. Yhtäältä Jalovaara kerää salin täyteen kuulijoita, mutta toisaalta hänen toiminnassaan on eettisiä ja teologisia ongelmia.

- Mitä olen seurannut asiaa, niin merkittävä osa seurakunnista on peruuttanut hänen tilaisuutensa tai ainakin laittanut ne harkintaan sillä ehdolla, että ennen tilaisuutta täytyy olla selvillä, minkälaista hänen julistuksensa on sisällöltään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  2. 2

    Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  5. 5

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  6. 6

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  7. 7

    Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

  8. 8

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  9. 9

    Lepääkö Hausjärven mäntykankaalla neljä punakaartilaista? Tämä metsähaudasta tiedetään

  10. 10

    Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  9. 9

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  10. 10

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

  2. 2

    Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

  3. 3

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  4. 4

    4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

  5. 5

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  6. Näytä lisää