Alvar, Auno

Kotimaa

Stockmann kuuntelee ruotsiksi

Julkaistu:

Vielä muutama vuosi sitten Stockmann oli se tavaratalo, josta Euroopan muut tavaratalot hakivat mallia. Nyt kukaan ei hae Stockmannilta edes perunoita.
Viime tiistai-iltapäivä kello 16.30 Stockmannin tavaratalossa Tapiolassa: asiakkaita on vähemmän kuin henkilökuntaa, vaikka sitäkin on vähennetty. Eilisen suosikki on kuin ebola-epäilty tai eduskunnasta pudonnut poliitikko.

1960-luvun lähiölapselle retki Helsingin keskustan Stockmannille oli toiveloma. Suomen ainoa 50-pennisillä toimiva avaruusalus kutsui ohjaimiinsa. Leluosaston aarteisto villitsi.

Lähiölapsen ja aarteiden välissä oli vain yksi este. Jos alkoi hivellä himoitsemiaan esineitä, leluosaston tädit päästivät ilmoille ruotsinvoittoisen kiljahduksensa "Katsoa saa muttei koskea!".

Tädit eivät tienneet kuinka oikeassa olivat. Stockmann on nyt siinä jamassa, että ainoa sijoitusvinkki, jonka yhtiön osakkeesta voi antaa on juuri se. Katsoa saa muttei koskea.

13-vuotias lähiöpoika osti Helsingin Sokos-tavaratalosta LP-levyn. Levyn naarmut jumittivat levysoittimen neulan pyörimään ympyrää. Myyjät eivät kuitenkaan suostuneet vaihtamaan levyä ehjään. Nuori asiakas oli muka itse turmellut sen.

Sen jälkeen lähiöpoika ei ole ostanut mitään Sokoksesta, vaan on kiikuttanut rahansa Stockmannille. Niin on tehnyt moni muukin. Ystävällinen palvelu, kanta-asiakasohjelmat ja Hullut Päivät tekivät Stockmannista tavallisten suomalaisten hovihankkijan.

Sitten tapahtui jotakin. Stockmann alkoi lähettää viikoittain kuponkeja, joiden tarjoukset ja alennukset aina vain paranivat. Mitään ei kannattanut ostaa normaalihinnalla. Kannatti olla ostamatta ja odottaa vielä parempia tarjouksia. Stockmann teki sisäisen deflaation.

Katsoa saa muttei koskea.

Ongelmista ei pidä syyttää verkkokauppaa, vaan pikemminkin Verkkokauppaa. Aikuiseksi kasvanut lähiöpoika on ryhtynyt ostamaan tavaransa Verkkokauppa.comista – ei verkosta, vaan Verkkokaupan Helsingin tavaratalosta, jossa on ystävällinen palvelu, runsaat valikoimat, helppo sijainti ja… kuulostaako tutulta?

Stockmannin kannattaisi kuunnella tavallista suomalaista asiakasta.

Stockmannin hallituksen kahdeksasta jäsenestä seitsemän puhuu äidinkielenään ruotsia. Aikamoinen sattuma, kuten sekin, että hallitus valitsi yhtiön pelastajaksi ruotsalaisen konsultin. Hänkin puhuu hyvää ruotsia.

Jos hän on tyypillinen ruotsalainen, hän on hyvä kuuntelija. Mutta sanaakaan hän ei ymmärrä. 

Kirjoittaja on journalisti, valmentaja ja vapaa vaikuttaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    4. 4

      Trumpin mukaan Iranin ohjuslaukaisu asettaa maiden ydinsopimuksen kyseenalaiseksi – ”Eipä meillä hääppöistä sopimusta ole”

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. 6

      Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

    7. 7

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    8. 8

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    4. 4

      Trumpin mukaan Iranin ohjuslaukaisu asettaa maiden ydinsopimuksen kyseenalaiseksi – ”Eipä meillä hääppöistä sopimusta ole”

    5. 5

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    6. Näytä lisää