Leo

Kotimaa

Valikko

SPR:n asiantuntija: Ebolatartunta vaikuttaa epätodennäköiseltä

Julkaistu:

On hyvin epätodennäköistä, että Meilahteen hoitoon otettu potilas sairastaisi ebolaa.
Näin arvioi STT:n torstai-iltana tavoittama Tiina Saarikoski, terveydenhuollon neuvonantaja Suomen Punaisesta Rististä, vaikka hänellä ei olekaan omakohtaista tietoa tapauksesta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin tiedotteen mukaan Suomeen palannut potilas on sairastunut kuumeisen yleisinfektion oirein 21 vuorokautta Liberiasta lähdön jälkeen.

– Yleensä oireet alkavat ensimmäisen 10 päivän aikana tartunnasta, vaikka nykytiedon mukaan ebolan maksimi-itämisaika onkin 21 päivää, Saarikoski sanoo.

Saarikoski vietti Liberiassa huhtikuun. Hän palasi epidemia-alueelle syksyllä ja vietti tällä kertaa viisi viikkoa Sierra Leonessa.

Kun Saarikoski palasi Suomeen keväällä, ebolan vastainen taistelu näytti tuottavan tulosta Liberiassa. Toukokuussa maasta ei raportoitu yhtään tautitapauksia kolmeen viikkoon, mutta kuun lopussa tilanne kääntyi taas huonompaan suuntaan.

Saarikosken mukaan tiedot syrjäkylien tapauksista eivät todennäköisesti tavoittaneet terveysviranomaisia tai niitä ei osattu yhdistää ebolaan.

– Kyse on maasta, jossa terveydenhuoltojärjestelmällä on haasteita ihan normaaleissakin tilanteissa, saati nyt, kun haasteet ovat ihan eri mittaluokkaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  5. 5

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  6. 6

    F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

  7. 7

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  8. 8

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  9. 9

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  10. 10

    Sää lämpenee - perjantaiksi luvatut sateet jäävät Suomen eteläpuolelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  9. 9

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  10. 10

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  5. 5

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  6. Näytä lisää