Uuno

Kotimaa

Valikko

Kohu Tullipomon rap-lausunnosta: Pääjohtaja ihmettelee pääjohtajan sanomisia

Julkaistu:

Tullin johdossa ihmetellään pääjohtaja Antti Hartikaisen Ilta-Sanomille antamia lausuntoja.
Hartikainen syytti IS:n verkossa keskiviikkona ja printtilehdessä torstaina tullin henkilöstöpäällikköä Juha Madetojaa vaimonsa syrjimisestä työhönotossa ja virkamiehelle sopimattomasta käytöksestä.

Lisäksi Hartikainen kyseenalaisti Madetojan sopivuuden henkilöstöpäälliköksi "virkamiehelle erittäin epäsopivan esiintymisen vuoksi."

Poikkeuksellisessa purkauksessaan Hartikainen viittasi itähelsinkiläiseen Memmy Posse -rapryhmään, jonka riveissä Madetoja vaikutti ennen tuloaan Tullin palvelukseen. IS:n jutussa Hartikainen kehotti ihmisiä kuuntelemaan yhtyeen kappaleen Huora, joka hänen mukaansa auttaa ymmärtämään, miksi pääjohtaja on perännyt Tullissa paremman moraalin perään.

Tilanne on erikoinen. Hartikainen valittiin keväällä 2013 EU:n Libyan rajaturvallisuusoperaation johtajaksi. Hänen sijaisenaan määräaikaisena pääjohtajana toimii ensi kesäkuuhun asti Leo Nissinen, joka saa nyt puolustaa harvinaisen ryöpytyksen kohteeksi joutunutta henkilöstöpäällikköään.

- Ihmettelen, että hän (Hartikainen) ottaa noinkin voimakkaasi kantaa yksittäiseen henkilöön, Nissinen kommentoi Ilta-Sanomille torstaina.

- Madetoja on ollut Tullin palveluksessa vuodesta 2006. Hän oli vuosina 2006-12 eteläisen tullipiirin henkilöstöhallinnon asiantuntijana ja myöhemmin henkilöstöryhmän esimiehenä. Itse olin silloin tullipiirin päällikkönä.

Nissisen mukaan Madetoja osoittautui ”erinomaiseksi työntekijäksi”.

- Tullipiirissä ollessaan hän paneutui rekrytointi-, työhyvinvointi- ja työsuojeluasioihin sekä myös työyhteisön ongelmatilanteisiin.

Madetoja valittiin keväällä koko Tullin henkilöstöpäälliköksi sisäisessä haussa.

- Olin päättämässä hänen valinnastaan. Ja päätöksessäni pysyn, Nissinen lisäsi.

Eversti lähetti kovat terveiset entiselle rapartistille. Menikö hän liikaa henkilökohtaisuuksiin?

- Olen samaa mieltä. Harrastukset, erityisesti opiskeluajan harrastukset, eivät mitenkään kuulu tähän asiayhteyteen.

Oletteko ollut Hartikaiseen yhteydessä?

- En ole.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  6. 6

    Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

  7. 7

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  8. 8

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  9. 9

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  10. 10

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  6. Näytä lisää