Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Seksiä 2 kertaa kuussa ostava tavallinen mies HS:ssa: ”En osta siksi, etten muuten saisi”

Julkaistu:

Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla on käyty keskustelua seksityön tekemisestä. Torstain lehdessä puheenvuoro on seksiä ostavalla miehellä.
Nimimerkki Tavallinen kansalainen kertoo kirjoituksessaan olevansa alle keski-ikäinen, keskiverto suomalainen mies.

”En ole syrjäytynyt enkä osta seksiä siksi, etten sitä muuten saisi”, mies kirjoittaa.

Hän kertoo täyttävänsä prostituutiopalveluita pari kertaa kuukaudessa.

”Naiset, joilta olen ostanut seksipalveluja, ovat ryhtyneet alalle vapaaehtoisesti. Minulle ei tulisi mieleenkään ostaa seksiä ihmiskaupan uhrilta tai muutoin prostituutioon pakotetulta.”

Miehen viesti on, ettei hän mielestään tee mitään väärää maksamalla seksistä toiselle täysi-ikäiselle ihmiselle.

”Kysehän on kahden aikuisen ihmisen välisestä sopimuksesta harrastaa seksiä, joskin erottavana tekijänä on naisen pyytämä palkka ajastansa.”

Mies kertoo itse käyttäytyvänsä hyvin ja kunnioittavansa seksityöntekijän asettamia ehtoja. Hänen mukaansa ”asiallisten asiakkaiden vainoaminen ei kannata”.

”Seksityötä vapaaehtoisesti tekevien ja asiallisten asiakkaiden vainoaminen ei kannata. Järkevämpää olisi kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joilla luodaan mahdollisuus tehdä seksityötä turvallisesti”, kirjoittaja päättää tekstinsä.

Lue tästä, miten seksityöläinen avautui työstään reilua viikkoa aiemmin Hesarin mielipideosiossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    4. 4

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. 6

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    7. 7

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    8. 8

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    9. 9

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    10. 10

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

    2. 2

      Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

    3. 3

      Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

    4. 4

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    5. 5

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    6. Näytä lisää