Mauno, Maunu

Kotimaa

Utsjoen puukottajasta levisi kova somehuhu - "Ei lain mukaan mahdollista"

Julkaistu:

Rikosseuraamuslaitos kiistää sosiaalisessa mediassa liikkuneen kirjoituksen, jonka mukaan Utsjoen koulupuukotuksesta epäilty mies oli lähetetty Utsjoelle sopeutumaan yhteiskuntaan.
Laitoksen eritysasiantuntija Tiina Vogt-Airaksinen sanoo, että tällainen toiminta ei ole Suomessa lain mukaan edes mahdollista.

Koulupuukotuksesta epäilty 31-vuotias mies on syyllistynyt aiemmin useisiin rikoksiin ja saanut useita vankeustuomioita. Osa tuomioista on jo saanut lainvoiman, osassa käsittely on hovioikeudessa kesken.

- Kun ihminen vapautuu vankilasta, hän on periaatteessa vapaa muuttamaan minne haluaa, Vogt-Airaksinen huomauttaa.

Vankia aletaan sopeuttaa yhteiskuntaan jo muurien sisällä. Vogt-Airaksisen mukaan esimerkiksi pitkää tuomiota suorittavalle henkilölle tehdään vapautumissuunnitelma jo noin puolta vuotta ennen vankilasta pääsyä. Siinä pyritään miettimään muun muassa asumista ja toimeentuloa.

Yhteistyötä tehdään vapautuvan henkilön kotikunnan sekä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa.

- Tämä edellyttää sitä, että henkilö on itse kiinnostunut osallistumaan näihin tapaamisiin.

Asunnottomuus ja päihteet ovat vapautuvien vankien suurimmat ongelmat.
 
Epäilty muutti hiljattain kuntaan

Puukotuksessa kuoli perjantaina saamelaislukion 16-vuotias miesopiskelija. Uhri ja epäilty tunsivat toisensa. He olivat asuneet samassa lukion asuntolassa, mutta puukotuksesta epäilty oli häädetty asuntolasta äskettäin häiriöiden takia.

Lapin käräjäoikeus vangitsi miehen maanantaina taposta epäiltynä.
Utsjoen kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio kertoo, että kunnassa ei tiedetty epäillyn rikostaustasta.

- Opetushenkilöstöllä ei ole oikeutta saada tietoja oppilaiden mahdollisesta rikosrekisteristä.

Tieva-Niittyvuopio sanoo, että epäilty muutti Utsjoelle tiettävästi viime elokuussa.

Kunnassa aletaan kunnanjohtajan mukaan vähitellen palata arkeen. Paikkakuntalaisille on ollut tarjolla runsaasti kriisiapua.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. 6

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  7. 7

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  8. 8

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  9. 9

    Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

  10. 10

    ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

  4. 4

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. Näytä lisää