Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Miljoonien happikupla - näin kaasuyhtiöt rahastavat terveyskeskuksia

Terveydenhuolto
Laitevalmistaja syyttää Fimeaa kaasutuottajien monopolin suojelusta.
Terveyskeskukset kamppailevat talousongelmien kanssa, mutta ostavat silti ilmaa miljoonilla euroilla vuodessa - kirjaimellisesti.

Tarkemmin sanoen kyse on vain ilman yhdestä osasta, hapesta, jota terveyskeskukset hankkivat lääkekäyttöön yli 10 miljoonalla eurolla joka vuosi.

Sairaalat ja terveyskeskukset voisivat tuottaa hapen myös paikan päällä, jolloin hinta olisi vain murto-osan nykyisestä.

Esteenä seisoo kuitenkin lääkealan turvallisuudesta vastaava Fimea, jota happigeneraattorien valmistaja syyttää kaasuntoimittajien liiketoiminnan suojelemisesta. Suomessa happimarkkinat on käytännössä jaettu kahden yrityksen, AGA Oy:n ja Woikoski Oy:n, kesken.

- Fimea on astunut selvästi pitämään huolta perinteisten kaasutoimittajien eduista, sanoo kankaanpääläisen Laser Gas Oy:n toimitusjohtaja
Rauno Hakala.

Huhtikuussa 2011 EU salli itse tuotetun hapen sairaalakäytön pullotettuna hankitun hapen rinnalla. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa vastaavat laitteet ovat olleet käytössä jo 1980-luvulta lähtien.

Kaasugeneraattoreita valmistava Laser Gas ryhtyi markkinoimaan laitteita Suomen terveyskeskuksiin. Hakalan mukaan perustelu kävi helposti.

- Pullotetusta hapesta maksetaan jopa 7 euroa kilolta. Itse tuotettuna hinta olisi alle 10 senttiä kilo, Hakala kertoo.

Hän laskee, että terveyskeskukset ja sairaalat säästäisivät generaattorin hankintahinnan takaisin jo vuodessa. Itse tuotettu happi parantaisi myös turvallisuutta ja huoltovarmuutta ja lopettaisi kaasutoimittajien rekkarallin terveyskeskuksiin.

Pullotetusta hapesta maksetaan jopa 7 euroa kilolta. Itse tuotettuna hinta olisi alle 10 senttiä kilo.

Lokakuussa 2012 Fimea laittoi kuitenkin kapuloita rattaisiin linjaamalla, että jokaisen lääkärin tulee erikseen hyväksyä happigeneraattorin käyttö.
Lääkäriliiton älähdettyä kilpailun rajoittamisesta linjaus kuitenkin muutettiin.

- Sehän oli hyvin keinotekoinen ja amatöörimäinen este, Hakala sanoo.

Huhtikuussa 2013 yhtiö sai vihdoin asennettua ensimmäisen happigeneraattorin Kankaanpään terveyskeskukseen. Käyttöönotto kuitenkin tyssäsi Fimean tarkastukseen.

Outoa tarkastuksessa oli se, että Fimealla oli tarkastuksessa mukana Woikoski Oy:n toimittama ohjeistusdokumentti, joka oli peräisin eurooppalaisten kaasutuottajien etujärjestöltä.

Myöhemmin Fimea kieltäytyi toimittamasta kyseistä asiakirjaa ja tarkastusraporttia Laser Gas Oy:lle, joka on valittanut päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen.

- Tällä saatiin taas kolme kuukautta lisää aikaa. Siinä ajassa kaasubisneksessä tehdään miljoonia, Hakala päivittelee.

Fimea: Toimimme puolueettomasti

Fimean lääkealan toimijoiden valvontaprosessista vastaava johtaja Eija Pelkonen, toimiiko Fimea puolueettomasti?

- Aivan varmasti. Se on yksi meidän peruslähtökohdistamme.

Mikä on teidän suhteenne AGAan ja Woikoskeen?

- Valvontasuhde. He ovat toimiluvan haltijoita, joita tarkastetaan säännöllisesti ja joihin pätevät samat lait ja säännöt kuin muihinkin.

Kankaanpään terveyskeskuksen generaattorin tarkastuksen yhteydessä käytitte Woikoski Oy:n teille toimittamaa dokumenttia. Eikö Woikosken käyttäminen konsulttiapuna tilanteessa, jossa yhtiön omat intressit ovat selkeästi kyseessä, ole kyseenalaista?

- Kyseinen dokumentti on ollut tarkastajalla mukana tarkastuksessa, mutta emme ole sitä käyttäneet. Kyseessä on eurooppalaisen kaasualan organisaation dokumenttiluonnos, jolla ei ole mitään tekemistä meidän vaatimustemme kanssa.

Miksi kyseinen dokumentti ja tarkastuksesta tehty raportti haluttiin salata?

- Juristiemme mukaan kyseinen luonnos ei ole julkinen, emmekä voi toimittaa sitä eteenpäin. Tarkastuspöytäkirjat voimme luovuttaa ainoastaan tarkastuksen kohteille, emmekä luovuta niitä valvontatoimenpiteen ollessa kesken. Sen jälkeen asiakirja on julkinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. 6

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    7. 7

      Al Pacino muisteli Kummisedän kuvauksia – ”Tämä on huonoin elokuva, joka on koskaan tehty”

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Tampereella kadunvaltaus – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    10. 10

      Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    9. 9

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    10. 10

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    4. 4

      Madeleine McCannin katoamisesta 10 vuotta – Brittilehti väittää: poliisi epäilee teosta naista

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. Näytä lisää