Hemmo, Hemminki

Kotimaa

Valikko

Pelastuslaitos sai erikoisen tehtävän Turussa: ”Neito katolla pinteessä vähissä vaatteissa”

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai sunnuntain vastaisena yönä erikoisen tehtävän, kun nuori nainen oli jostain syystä päätynyt Turun keskustassa sijaitsevan Sokos Wiklundin ensimmäisen kerroksen katoksen päälle.
Pelastuslaitos sai erikoisen tehtävän Turun keskustaan Eerikinkadulle sunnuntaina aamulla kello neljän jälkeen. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että paikanpäällä käyneen päivystävän palomestarin mukaan kohde oli "neito katolla pinteessä vähissä vaatteissa".

Tarkemmin sanottuna aamuöinen pelastustehtävä koski nuorta naista, joka värjötteli vähissä vaatteissa Sokos Wiklundin katoksen päällä.

Pelastuslaitoksen mukaan nainen ei osannut tarkkaan kertoa, miten oli ensimmäisen kerroksen yläpuolella olevan katoksen päälle päätynyt.

- Ilmeisesti hän oli lähtenyt harhailemaan viereisestä huoneistosta parvekkeen kautta ja eksynyt katolle, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Viereinen kerrostalo on kiinni Sokos Wiklundin tavaratalossa. Kerrostalon alimpien huoneistojen parvekkeilta on vain lyhyt pudotus katutasossa sijaitsevien liikehuoneistojen katosten päälle.

Pelastuslaitos auttoi kylmissään olleen naisen alas kadulle irtotikkaiden avulla. Myös pelastuslaitoksen tikasauto oli paikalla.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat, jonka mukaan päänvaivaa pelastajille tuotti naisen korkokengät. Lehden mukaan nainen kertoi katoksen päällä kyyhöttämisen syyksi tylsät kotibileet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. 6

      Saara Aallon viehkeä yllätys Ahtisaarelle – lauloi kuin Marilyn: ”Paljon onnea, herra presidentti”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    9. 9

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    10. 10

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    6. 6

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    7. 7

      Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    10. 10

      Hbl: Helsinkiläismies kuoli, mutta kukaan ei kertonut asiasta omaisille – selitys sai pojan tolaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Koiviston hautajaisissa esiintyy joukko kotimaisia huippuartisteja – siunaustilaisuus alkaa Surusoitolla

    6. Näytä lisää