Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Etelä-Suomessa sataa nyt lunta - katso sateiden eteneminen tunti tunnilta

SÄÄ:

Etelässä satelee lunta, pohjoisessa palellaan, mutta viikonloppuna lämpötila kiipeää kymmenen astetta plussalle. Sää on kuin Jukka Pojan laulusta: kohta mennään "kylmästä lämpimään".

Mikäli haluaa nauttia alkaneen talven henkäyksestä, se kannattaa tehdä tänään.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Cecilia Karlssonin mukaan korkeapaine väistyy Suomen yltä ja etelästä virtaa tilalle lauhempaa ilmaa. Viikonloppuna etelään on luvassa jopa kymmenen plusastetta.

 - Tämä päivä on vielä kylmää, mutta pilvisyys pikku hiljaa lisääntyy ja sää sitä myöten lämpenee, Karlsson ennustaa.

 Idän ja pohjoisen heikkoa lumipeitettä koetellaan, sillä lämpötila kömpinee plussan puolelle muutamassa päivässä.

 - Ensi viikolla on tulossa räntää tai vettä. Nähtäväksi jää, miten lumi jaksaa pysyä, Karlsson sanoo. 

Viime yö oli hyvin kylmä. Taivalkoskella Koillismaalla mitattiin syksyn pakkasennätys, kun elohopea kutistui - 21,7 asteen lukemiin aamuyöllä kello neljä. 

Ilmatieteen laitoksen aamun säätiedotuksen mukaan päivästä on tulossa verrattain selkeä ja poutainen. Etelä- ja länsirannikolla sekä Länsi-Lapissa on pilvisempää. Paikoin saadaan heikkoa lumisadetta.

Päivän kuluessa lännessä pilvistyy ja yöstä alkaen Länsi-Lappiin saadaan lumisadetta. Samoin pääkaupunkiseudulla sataa jonkin verran lunta.

Etelä- ja länsirannikon päivälämpötila pyörii nollan tienoilla. Muualla maassa nautitaan pikkupakkasesta, joka vaihtelee - 2 ja - 8 asteen välillä.

Uudellemaalle on annettu kelivaroitus.

Kuinka monta nappaat? - Kokeile hauskaa ensilumipeliä.

Peli ei näy kaikilla mobiililaitteilla.

Ota kantaa

Onko ollut lunta ikävä?

Kyllä 35% Ei 65%
Ääniä yhteensä 27865
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    5. 5

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    6. 6

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    7. 7

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    8. 8

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    9. 9

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    10. 10

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    4. 4

      HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

    5. 5

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    6. Näytä lisää