Ritva

Kotimaa

Valikko

Savolaisnainen ihmettelee: Miten liito-orava päätyi vessanpönttööni?

Julkaistu:

Savolaisnainen ei usko vieläkään, että liito-orava on voinut sukeltaa hänen WC-pönttöönsä.
Viikko sitten IS kertoi tapauksesta, jossa kuopiolaisnainen kertoi löytäneensä WC-pöntöstä rotan. Huoltoyhtiön mielestä eläin oli hamsteri, kun taas isännöitsijä veikkasi oravaa. Kuopion luonnontieteellisen museon konservointimestari Terho Hämäläinen analysoi eläimestä otetun kuvan perusteella jo tuolloin, että kyseessä on liito-orava.

Otus löytyi alun perin Mari Kauhasen yksiön vessanpöntöstä reilu kuukausi sitten. Siitä asti hän on yrittänyt selvittää, mistä on kyse. Vasta viime viikolla Kauhanen sai kuvan otuksesta vessanpöntössä, vaikka hän on yrittänyt pyytää kuvaa useaa eri tietä.

− Pönttökuva kiinnostaa, en ole koskaan kiistänyt, että siinä aiemmassa kuvassa olisi liito-orava, mutta onko se orava kaivettu minun pöntöstäni? Kauhanen kysyy.

Nainen on vakuuttunut, että eläin on voinut tulla vain viemäristön kautta vessanpönttöön.

− Orava ei voi tulla illalla, kun menen nukkumaan ja suljen parvekkeen oven ja olla hiirenhiljaa jossakin nurkassa puoli kuuteen asti aamulla. Se ei myöskään osaa avata vessanpöntön kantta ja sukeltaa peppu edellä pönttöön. Minulla on aina pöntön kansi kiinni, Kauhanen vakuuttaa.

Kauhanen epäilee edelleen, että taloyhtiön viemäristössä voi elää rottapopulaatio.

"Se on toinen
mysteeri"

Kuopion luonnontieteellisen museon konservointimestari Terho Hämäläinen on nähnyt myös toisen kuvan, jossa otus on vessanpöntössä, ja on täysin vakuuttunut, että kyseessä on liito-orava. Savon Sanomat julkaisi kuvan otuksesta pöntössä.

− Eläin näyttää kuolleelta, koska on vedenpinnan alla ja täysin elottoman näköinen. Jos se olisi elävä, se pyrkisi ylös veden alta. Kuvien metadata kertoo, että kaikki kuvat on kuvattu 25 minuutin sisällä, Hämäläinen sanoo.

Hämäläisen mukaan liito-oravat pääsevät pujahtamaan pienestäkin aukosta sisään: riittää, että parvekkeen ovi on hieman auki tai ilmastointikanavassa on rako.

− Se on voinut olla siellä pidempäänkin, koska ne piilottelevat. Se on vain joutunut vessaan ja miten se on joutunut pönttöön, se on sitten toinen mysteeri, Hämäläinen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    3. 3

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    5. 5

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    6. 6

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    7. 7

      Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

    8. 8

      14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

    9. 9

      Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    6. 6

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    7. 7

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    8. 8

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    9. 9

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    3. 3

      WP: Trumpin vävy ehdotti salaista viestintäkanavaa Kremlin kanssa – Venäjän suurlähettiläs ällistyi

    4. 4

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    5. 5

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    6. Näytä lisää