Martta

Kotimaa

Valikko

Näin syntyi Lipposen hallituksen ministerilista - entisestä demaripomosta tuli neuvotteluissa ongelma

Julkaistu: , Päivitetty:

Sdp otti Paavo Lipposen johdolla historiallisen vaalivoiton kevään 1995 eduskuntavaaleissa. Kannatus nousi 28,3 prosenttiin. Tuloksella irtosi 63 paikkaa. Oli selvää, että Lipposesta tulee Suomen seuraava pääministeri.
Alkoi hektinen hallituspohjan muodostaminen. ”Seuraavat kaksi viikkoa oli sellaista pyöritystä, että neuvottelujen pääavustajani Jorma Westlund kertoo joutuneensa muuttamaan käsitystä minusta: en ollutkaan saamaton,” Lipponen kirjoittaa tänään ilmestyneessä muistelmiensa toisessa osassa (Murrosten aika, muistelmat 1979-95).

Lipposen mukaan Westlundin huomio on oikea. Hän kertoo kirjassa, että hitaan teoreetikon imagostaan huolimatta parhaiten hän toteuttaa itseään asioiden toimeksi panijana. ”En oikein siedä asioiden turhaa veivaamista ja poliittista teatteria.”
 
Sateenkaarihallituksen pohja valmistui parissa viikossa. Hallitusohjelman pusertamiseen ei mennyt sitäkään. "Ohjelmaneuvottelut saatiin päätökseen ennätysajassa, yhdessä viikossa, sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä 9.-10. päivänä 1995. Kepu oli ällikällä lyöty, kun maanantaiaamuna ilmoitettiin tiedotustilaisuuden järjestämisestä samana päivänä Smolnassa", Lipponen kirjoittaa.

Hän kuvaa työtapaturmaksi sitä, että ilmoitti hallitusratkaisusta keskustan puheenjohtajalle Esko Aholle vasta kun hän tiesi jo asiasta.

Uusia ongelmia

Uudenlaisia ongelmia ilmaantui Lipposen tielle, kun piri valita oman puolueen ministerit. Lipponen oli jo ennen vaaleja päättänyt, että demareiden ministeriryhmässä olisi neljä naista ja kolme miestä. ”Päätin toteuttaa tasa-arvotavoitteen, olinhan sen luvannut ja pidin sitä oikeasti tärkeänä,” Lipponen kirjoittaa.
 
Lipposen ongelma oli Pertti Paasio, entinen puolueen puheenjohtaja ja ulkoministeri sekä pitkäaikainen kansanedustaja. ”Olin käynyt hänen kanssaan kahdenkeskisiä keskusteluja tulevasta hallituksesta, johon suunnittelimme Pertille ulkoministerin paikkaa. Tulin viime vaiheessa kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että tasa-arvo vaati Pertin syrjäyttämistä, vaikka siten pettäisin hänet.”
 
Ulkoministeriksi Lipponen nosti monien yllätykseksi Tarja Halosen. ”Tarja Halonen ei juurikaan kommentoinut, kun ehdotin hänelle ulkoministerin tehtävää, kyseli kuitenkin, mihin Pertti Paasio sijoittuisi. Se oli hänelle ikään kuin komennus uralla, johon oli jo sisältynyt kahden eri ministeriön johtaminen.” Lipposen mukaan idea Halosen nostamiseksi ulkoministeriksi oli Sdp:n eduskuntaryhmän sihteerinä silloin toimineen Kari Laitinen.
 
Paasiolle Lipponen päätti lopulta tarjota työministerin salkkua. ”Paasio ymmärrettävästi kieltäytyi tarjoamastani työministerin tehtävästä. Ulkoministeriys oli siihen verrattuna arvovaltapaikka.”

Vaikein salkku

Lipposen mukaan Antti Kalliomäen taivuttaminen kauppa- ja teollisuusministeriksi osoittautui ylivoimaisesti vaikeimmaksi ehdollepanoksi.

"Kerttu Törnqvist, ryhmän varapuheenjohtaja, huomasi, miten tilanne meni niin tiukaksi, että silmäkulmaani ilmestyi tippa. Hän vastusti ehdottomasti Iiro Viinasen tuloa valtiovarainministeriksi. Minä perustelin Viinasen ehdokkuutta välttämättömänä markkinoiden vakuuttamiseksi. Istuimme tuntikaudet Smolnan alakerrassa asiasta vääntämässä. Antin mukaantulo oli minulle henkilökohtainen kysymys, olihan hän ollut rehti vastaehdokkaani Sdp:n puheenjohtajavaalissa ja nautti tahtomiehenä puolueessa suurta arvostusta.” Lipponen kirjoittaa.
 
Sdp:n ministeriryhmästä tuli seuraavanlainen: ulkoministeri Tarja Halonen, kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki, työministeri Liisa Jaakonsaari, toinen valtiovarainministeri Arja Alho, sisäministeri Jouni Backman, sosiaaliministeri Sinikka Mönkäre. Toteutui siis se, minkä Lipponen lupasi. Naisilla oli enemmistö äänin 4-3.
 
Lipponen päättää ensimmäisen kabinettinsa syntykuvauksen ja samalla koko kirjan Pertti Paasion kohtalon kuvaamiseen. ”Paasion syrjäyttäminen oli minulle raskasta ja kalvoi pitkään mieltäni. Pertti otti asian tyynesti. ’Kutsu minut Kesärantaan saunaan, otetaan viskit’, hän ehdotti. Niin tehtiin,” Lipponen päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    7. 7

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. Näytä lisää