Kullervo

Kotimaa

Ison kauppaketjun vaa'at vetivät rajusti kotiinpäin – omenan painossa 110 gramman heitto

Julkaistu:

Kauppa
Kuluttajan on syytä olla tarkkana kauppojen tuoreosastoilla, sillä hedelmävaakoihin ei ole aina luottaminen.
Tästä sai todisteen Keski-Suomen Kuluttajat ry:n puheenjohtaja Mika Kelander, joka kävi tarkistamassa vihjeen kaupasta, jossa vaakojen antamat lukemat heittävät rajusti.

Kelander otti yhden pienen kotimaisen omenan ja punnitsi sen kaikilla tuoreosaston kuudella vaa'alla.

– Korkein lukema oli muistaakseni 110–112 grammaa suurempi kuin pienin, alkukesästä kaupassa käynyt Kelander kertoo.

Kaksi vaakaa näytti tismalleen saman painon, joka oli 60 gramman tietämissä. Neljä muuta vaakaa näyttivät suurempia lukemia, suurimman ollessa siis noin 170 grammaa.

– Oletan, että pienin lukema oli oikea, koska se oli kahdessa vaa'assa grammalleen sama.

Tämä tarkoittaa sitä, että korkeimman lukeman mitannut vaaka antoi omenalle liki kolminkertaisen hinnan oikeaan nähden.

Kelander kokeili vaa'at lävitse myös isommalla banaanitertulla. Painoero ei kertautunut vaan erotus pienimmän ja suurimman välillä pysyi noin sadassa grammassa.
 
Jäin miettimään, kuinka paljon asiakkaat ovatkaan maksaneet kaupalle ylimääräistä

– Asiasta vihjannut tutuntuttu kertoi ihmetelleensä tämän kaupan vaakoja jo kuukausia. Jäin miettimään, kuinka paljon asiakkaat ovatkaan maksaneet kaupalle ylimääräistä.

– Kyseessä oli ison kauppaketjun myymälä Jyväskylässä. En kuitenkaan aio paljastaa, mikä.

Hintalappuja käsivarteensa liimaillut Kelander kertoi havainnostaan myyjälle, joka välitti tiedon eteenpäin. Asia korjaantui pian, minkä Kelanderkin on itse käynyt toteamassa.

– Edelleen huomaan joskus gramman tai kahden heittoja eri liikkeissä, mutta sellaisiin ei kannata puuttua.

Kelander aloitti vasta perustetun maakunnallisen kuluttajajärjestön puheenjohtajana kesällä.

Jyväskyläläiskaupan vaakojen oudoista punnitustuloksista kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Oletko itse törmännyt vastaavaan - heittävätkö vaakojen lukemat?
Kerro kokemuksesi alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    2. 2

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    3. 3

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    9. 9

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    2. 2

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    3. 3

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. Näytä lisää