Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Yhtäkkiä kaikki alkoivat puhua viskistä - "Mitä Suomes tapahtuu?"

Julkaistu:

Eilen julkisuuteen tullut viski-sanan bloggauskielto sai monet suomalaiset takajaloilleen. Keskustelu "viskigatesta" käy edelleen kuumana Twitterissä.
Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina, että aluehallintovirasto kielsi kahta suomalaista bloggaria kirjoittamasta viskistä Olutexpo Finland –tapahtuman yhteydessä.

Tapahtumalle oli myönnetty anniskelulupa sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski". Virasto oli myös vaatinut viski-sanan poistamista tapahtuman nimestä ja logosta.

Uutinen sai viskin monien huulille sosiaalisessa mediassa, ja viskiaiheiset päivitykset alkoivat levitä. Facebookissa moni ilmoitti viettävänsä lauantai-iltaa viskinjuonnin merkeissä. Twitterissä keskustelu on käynyt kuumana vielä sunnuntaiaamupäivänä.

Twitterin hashtageja analysoivan hashtags.com –sivuston arvion mukaan #viski-hashtagia käytettiin enimmillään yli 900 kertaa tunnissa. Osa päivityksistä on suuttuneita, mutta eniten "viskigate" näyttää saaneen osakseen irvailua.

"Emme voi edes Natoon liittyä"

Muun muassa julkkiskokki Henri Alén on kommentoinut asiaa ahkerasti Twitterissä.

- Eräässä melkein Suru nimisessä kuppilassa saa Liskiä vielä. #AVI #Juoma #kulttuuri #Skotlanti #idiootit

Myös useat poliitikot ehtivät lauantai-iltana kantamaan kortensa viskikohuun. Asia puhutti varsinkin kokoomuslaisia.

- Eilen tajusin, että ei ole pitkään aikaan tullut nautittua ja siksi siis yksi #viski - olipa mainio tuo Islayltä tuleva Bunnahabhain, Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö twiittasi lauantai-iltana.

- Emme voi edes Natoon liittyä, koska natoaakkosissa ”w” sanotaan  whisky, heitti toinen kokoomusedustaja Raija Vahasalo.

- OMG! 5vkoa Brysselissä töissä, mitä Suomes tapahtuu? ihmetteli tuore demarimeppi Miapetra Kumpula-Natri vakavampaan sävyyn.

Myös Kokoomuksen opiskelijajärjestö Tuhatkunta otti tapaukseen kantaa viskikuvalla.

Uutinen herätti keskustelua myös Ilta-Sanomien verkkosivuilla. Moni kommentoija syyttää virastoa sananvapauden rajoittamisesta tai ihmettelee, voisiko verovaroja käyttää johonkin muuhun.

- Näinkö tärkeitä asioita priorisoidaan? Luulisi Suomessa olevan tärkeämpääkin tehtävää tällaisena ahdingon aikana, kirjoittaa nimimerkki Lemmikki.

- Nyt paljastui mihin P-Korean ontuva diktaattori on kadonnut! Hän on hakeutunut Aluehallintoviraston päälliköksi, nimimerkki Oigolukija leukailee.

Ota kantaa

Viskikeskustelu kaipaa nyt

Malttia 40% Single maltia 60%
Ääniä yhteensä 5

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    6. 6

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Laaja kyberhyökkäys useissa Euroopan maissa – lunnaita vaadittu

    9. 9

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    10. 10

      Entinen perussuomalainen tylyttää loikkareita: ”Edistävät punavihreiden pyrkimyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    6. Näytä lisää