Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Suomalaisten suuttumus alkoholisäännöistä lähti lapasesta – virkamiehelle jopa tappouhkauksia

Maalitauluksi joutunut virkamies puolustaa kiisteltyä alkoholilain uudistusta.
Kansalaisten vihan kohteeksi asiassa on joutunut hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Tuominen on kertonut julkisuudessa vuodenvaihteessa voimaan tulevasta lakiuudistuksesta, joka rajoittaa alkoholimainontaa muun muassa sosiaalisessa mediassa.

IS:n tietojen mukaan Tuominen on saanut jopa tappouhkauksia sen jälkeen, kun helsinkiläinen ravintola julkaisi hänen nimensä alkoholilain muuttamista vastustavan Facebook-viestin yhteydessä. Itse hän sanoo saaneensa palautetta ”laidasta laitaan”.

- Joku haukkuu natsiksi. Moni on sanonut, että joi aiemmin vain pari olutta, mutta nyt aikoo juoda ”kostoksi” kaksin verroin, Tuominen kuvailee.

Saamistaan uhkauksista hän ei omien sanojensa mukaan ole tehnyt rikosilmoitusta.

- Palaute menee samalla tavalla kuin vaikkapa jääkiekkoerotuomareilla. Se tuntuu katsojasta merkittävältä kannanotolta, kun uskaltaa huutaa ottelussa ”nuija”. Netissä ja nimettömässä sähköpostissa uskaltaa vielä enemmän, Tuominen sanoo.

- Se, vaikuttaako se huuto millään tavalla omaan työhön, on sitten toinen asia, hän lisää.

"Puuhamiesten faktat väärin"

IS kertoi tänään Facebookissa hurjasti kannatusta keränneestä tapahtumasta, jolla protestoidaan alkoholilainsäädännön uusia kiristyksiä vastaan. Vanha Viinakon laki - kannanotto Suomen absurdille alkoholipolitiikalle –niminen tapahtuma oli kerännyt iltapäivään mennessä jo lähes 30 000 osallistujaa. Ideana on vaihtaa lokakuun viimeisenä päivänä Facebookin profiilikuvaksi jonkin itselle mieluisan alkoholijuoman kuva.

Osallistujia kismittää muutos, jonka mukaan ravintolat ja panimot eivät saa jatkossa hyödyntää mainonnassa kuluttajien tuottamaa sisältöä. Tämä tarkoittaa, että ne voivat joutua poistamaan alkoholituotteita kehuvat kommentit sivuiltaan.

- Ensimmäinen ajatus on, että faktat eivät ole oikein. Olemme selvästi epäonnistuneet viestinnässä, jos joku luulee, että kansalaiset eivät saa kirjoittaa ja jakaa, mitä haluavat, hän sanoo.

- Toinen ajatus on, että faktojen ei ole tarkoituskaan olla oikein. Puuhamiehet tietävät, mistä on kysymys, mutta oikeilla faktoilla ei saada niin näyttävää jälkeä, Tuominen syyttää.

Some-mainokset leviävät lapsille

Tuomisen mukaan hallituksen tavoitteena on lakimuutoksen avulla suojella erityisesti alaikäisiä. Alkoholimainonnan on todettu lisäävän nuorten alkoholinkäyttöä.

- Kyse on siitä, tässä some-mainonnassa ei ole (käytännössä) mitään ikärajavalvontaa ja se sattuu olemaan yli 13-vuotiaiden keskuudessa kasvava mainosalusta. Mainostajat voivat sanoa, että ei hän ole vastuussa siitä, että ihmiset jakavat hänen FB-mainostaan eteenpäin kavereilleen, Tuominen selittää.

- On siis ”ohjelma”, johon voi panna jotain sisään ja tuloksena on mainoksen leviäminen, josta ei tarvitse millään tavalla vastata, hän sanoo.

Hän korostaa vielä, että jatkossa valvonta koskee muutamaa tuhatta alkoholilain mukaista luvanhaltijaa, ei tavallisia kansalaisia.

- Kuten sanottua, yksityisiä kansalaisia ei valvota lainkaan - koska ei ole mitään valvottavaa.

Ota kantaa

Väheneekö suomalaisten juominen, kun alkoholia ei saa mainostaa näkyvästi?

Kyllä 13% Ei 87%
Ääniä yhteensä 17443

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    7. 7

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Kekseliästä lapsen kasvatusta vai täyttä julmuutta? Isä lähetti pojalleen tylyn viestin katsomosta

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardo pahoissa vaikeuksissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. Näytä lisää