Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

27 000 euron edestä arvoesineitä asuntomurrosta - lastia löytyi moottoritilasta matkalla Liettuaan

Julkaistu:

Hyvinkääläisestä omakotitalosta 27 000 euron edestä arvoesineitä varastaneet miehet jäivät kiinni tien päältä lasteineen, kun poliisi oli varjostanut heitä parin vuorokauden ajan.
Lasti oli matkalla Liettuaan.

Miehet tulivat oman kertomansa mukaan Liettuasta työnhakuun Suomeen lokakuun puolen välin paikkeilla viime syksynä.  Työtä piti tarjota kontaktihenkilö Helsingissä, mutta hän oli kadonnut ja miehet ajelivat autollaan Hyvinkäälle.

Poliisi varjosti kaksikon autoa ja teki koko ajan havaintoja miesten liikkeistä. Asuntomurtautujat kätkivät hopeiset ruokailuvälineet, arvokkaat kolikot ja korut sukkiin ja riepuihin ja tunkivat lastin auton moottoritilaan.

Moottoritilasta löytyi 14600 euron edestä varastettuja esineitä. Kateisiin jäi noin 13000 euron lasti.

Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi 37- ja 29-vuotiaat miehet törkeästä varkaudesta kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Vuosi sitten tehdyn asuntomurron jälkeen miehet olivat kolme kuukautta vangittuna.

Miehet kiistivät syyllisyytensä ja valittivat käräjäoikeuden ratkaisusta Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Vakuutusyhtiö korvasi omistajapariskunnalle kateisiin jääneestä lastista 9400 euroa, jonka summan tuomitut joutuvat korvaamaan vakuutusyhtiölle.

Kaksikko sai oikeudenkäyntiavustajat valtion piikkiin. Kulut tekevät yhteensä noin 8700 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  2. 2

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

  5. 5

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  6. 6

    Taas draamaa Bakun F1-harjoituksissa – nyt syttyi Renault’n auto palamaan

  7. 7

    Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi rajajoen yli etelään – sitoi itseensä styroksipaloja pysyäkseen pinnalla

  8. 8

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  9. 9

    Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

  10. 10

    David Hasselhoff esiintyi Raumalla – yleisö sekosi amerikkalaistähdestä, kotimaiset suosikit villitsivät: ”Ihan fiilareissa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  7. 7

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  8. 8

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  9. 9

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  2. 2

    Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

  5. 5

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  6. Näytä lisää