Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Asiakas pettyi Hulluilla Päivillä – "Eikö naisia haluta elektroniikkaosastolle?"

Julkaistu:

Stockmannin Hulluilla Päivillä asiakkaat ovat ihmetelleet miehille suunnattuja etuseteleitä ja verkkokaupan takkuilua.
Nainen tunsi joutuneeksi sovinismin uhriksi Stockmannin Hulluilla päivillä. Hän meni tavarataloon ostamaan elektroniikkaa. Kassalla hän sai yllättäen etusetelin miesten vaateosastolle.

– Törkeää naisten halveksuntaa, Ilta-Sanomille tuntojaan purkanut asiakas tuhahti.

Hänestä on vanhanaikaista ajattelua, että elektroniikan ostajat ovat miehiä. Stockmannin viestintäjohtaja Nora Malin selvittää, että kyse on kohdennetusta markkinoinnista.

– Syyskuussa meillä oli kohderyhmänä naiset. Meillä oli tarjouksia naisten kenkäosastolle.

Malin kertoo, että syyskuussa tuli palautetta miehiltä, että miksi tarjoukset ovat vain naisten kenkiin.

– Nyt on sitten miesten vuoro.

Verkossa ruuhkaa

Verkkokaupan asiakkaat taas ovat valittaneet, että tavara loppui ja tilaukset eivät menneet läpi. Vaikka ostoksia siirsi ostoskoriin, maksuvaiheessa tavara olikin loppunut.

Stockmann ilmoitti torstai-aamuna Facebook-sivuilla, että verkkokaupassa oli hulinaa. Tavaratalon mukaan asiakkaita oli kello seitsemältä noin 10 000 ja suosituimmat tuotteet loppuivat silmänräpäyksessä.

Viestintäjohtaja Nora Malin selvittää IS:lle, että verkkokauppa toimii kuten tavaratalo.

– Kun ovet avautuvat, syntyy ryntäys. Suosituimmat tuotteet loppuvat. Nopeus on valttia, Malin sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    6. 6

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    7. 7

      Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

    8. 8

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    9. 9

      Maa järisi Turkin edustalla – ravisteli myös Kosin lomasaarta

    10. 10

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Lemmikkipapukaija toistaa kylmäävää lausetta: ”Älä v**ussa ammu!” – vaimo sai tuomion miehensä murhasta

    6. Näytä lisää