Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Anna Kontula: Rahat parituksesta kuuluvat seksityöntekijälle ei valtiolle

Julkaistu:

Kansanedustaja Anna Kontula (vas) ehdottaa seksityöntekijälle oikeutta vaatia paritusoikeudenkäynnin yhteydessä korvausta parittajan viemistä ansiosta.
Kontula antoi tänään asiantuntijalausunnon lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi rikoslain muuttamisesta ihmiskauppa- ja parituspykälien osalta. Tiedotteessaan hän käytti itsestään titteliä tutkija.

- Oikeuslogiikan mukaan parituksen kohteen ansaitsemat rahat ovat joko parittajan tai valtion, muttei missään vaiheessa sen, joka on ne työllään ansainnut, Kontula ihmettelee.

Kontulan mukaan esimerkiksi työrikoksiin ja ihmiskauppaan verrattuna seksityöntekijän mahdollisuus vaatia rikoskäsittelyn yhteydessä korvausta ansioista on olematon.

- Useimmiten oikeus on ainoastaan syyttäjällä, joka vaatii rahat valtiolle, hän huomauttaa.

Kontula sanoo pitävänsä tärkeänä, että parituksen ja ihmiskaupan määritelmissä esiintyvää päällekkäisyyttä puretaan vihdoin.

- Samalla olisi kuitenkin mahdollista tarkentaa parituksen käsitettä siten, että selkeästi yhteiseen sopimukseen perustuvaa, seksityöntekijöiden kanssa tehtävää yhteistyötä tai käytännön apua ei enää katsottaisi rangaistavaksi.

- Nykyisen lain mukaan paritusta on esimerkiksi asunnon vuokraaminen seksityöntekijälle, mikäli hän ottaa asiakkaita vastaan kotonaan, sekä kahden seksityöntekijän yhteistoiminta. Myös seksityöntekijän itsensä laittama maksullinen ilmoitus mediassa tulkitaan paritukseksi, Kontula toteaa tiedotteessaan.

Kontulan mukaan liian tiukka kriminalisointi johtaa helposti juuri päinvastaiseen tulokseen kuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Kun seksityöntekijät eivät voi enää toimia itsenäisesti tai jakaa riskejä keskenään, on heidän turvauduttava hämärään paritusbisnekseen. Tämä puolestaan marginalisoi uhreja ja lisää haavoittuvuutta sekä vaikeuttaa viranomaisavun hakemista.

- Juuri näistä syistä useat kansainväliset järjestöt, esimerkiksi UNAIDS, UNDP ja WHO ovat viime vuosina suosittaneet luopumista kolmannen osapuolen kriminalisoinnista kokonaan, Kontula muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    6. 6

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    7. 7

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    8. 8

      Salvador Dali sai surrealistisen isyyskanteen 28 vuotta kuolemansa jälkeen – selvänäkijä syyttää syrjähypystä

    9. 9

      Suuri pottutesti! McDonald's, Hesburger ja Burger King – mistä saa parhaat ranskalaiset?

    10. 10

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    6. Näytä lisää