Soini, Veini

Kotimaa

Kuka seuraa nuoria tyttöjä Mikkelissä? Poliisilta pyyntö lasten vanhemmille

Julkaistu:

Poliisi epäilee, että mies on seurannut nuoria tyttöjä Mikkelin kaupungin alueella. Viimeisen viikon kuluessa poliisin tietoon on tullut kaksi tapausta.
Nuorehko mies tarttui takaapäin kiinni yläkouluikäiseen tyttöön päiväsaikaan Urpolassa. Tyttö poistui heti paikalta. Mies oli pukeutunut tummaan pusakkamalliseen takkiin.

Toinen tapaus sattui Emolassa. Poliisin tietojen mukaan tummaan nahkatakkiin pukeutunut mies lähti seuraamaan alakouluikäistä tyttöä.

Aiemmin kesällä poliisille ilmoitettiin vastaavantyyppisistä epäilyistä keskustan alueelta. Poliisi selvittää, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

- Vanhempien on hyvä keskustella kotona lastensa kanssa siitä, kuinka tällaisissa tilanteissa tulee toimia. Varsinkin, jos tuntematon pyytää lasta mukaansa tai tulemaan lähemmäksi, tulee lasta opastaa olemaan toimimatta näin. Lapsia tulee opastaa myös kertomaan tapahtuneesta heti vanhemmilleen tai muulle aikuiselle, jotka voivat saattaa asian heti poliisin tietoon, poliisi opastaa.

Poliisi pyytää havaintoja tapahtumista. Samalla poliisi muistuttaa, että tietojen tulee perustua omiin havaintoihin ja tietoihin.

- Tapausten tutkintaa on osaltaan hidastanut ja vaikeuttanut se, että poliisille ilmoitetut vihjeet ja tiedot ovat sisältäneet osin olettamuksia epäillyistä tekijöistä, joiden ei epäillä liittyvän nyt tutkittavana oleviin tapauksiin.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tiedoista tai havainnoista omien yhteystietojen kera poliisin vihjepuhelimeen 0295415232 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  6. 6

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  7. 7

    Seppälää haetaan konkurssiin

  8. 8

    Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  6. 6

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  7. 7

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  8. 8

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  6. Näytä lisää