Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Ruorijuoppo aiheutti mittavat etsinnät – törmäsi saareen ja kuukahti rannalle

Perämoottoriveneellä törmäillyttä humalaista etsittiin Hangon pohjoispuolella poliisin, pelastuslaitoksen ja merivartioston voimin.
Kolari tapahtui lauantai-iltana noin kello 20.45, jolloin Pettu-nimisellä saarella viikonloppua viettänyt seurue kuuli moottoriveneen ääntä ja kovan tömähdyksen. Avunhuutoja ei kuulunut, mutta kuulijat olivat varmoja jonkinlaisesta törmäyksestä ja ilmoittivat hätäkeskukseen.

Käynnistyi mittava etsintätehtävä, johon osallistui muun muassa Turun päivystävä meripelastushelikopteri, Hangon ja Hiittisten merivartioasemien venepartiot, pelastuslaitoksen venepartioita, poliisipartio ja ambulanssi. Etsimiseen osallistui myös saarella olleita ihmisiä.

Pian selvisi, että alueelta oli kadoksissa keski-ikäinen veneilijä, joka oli aiemmin tavannut vesillä naapurinsa ja kertonut olevansa matkalla ostoksille.

Siviiliveneilijän avulla merivartiosto pääsi veneilijän jäljille: voimakkaasti päihtynyt mies oli törmännyt veneellään saaren rantaan ja ”kuukahtanut” sen jälkeen rannalle. Rannalle pääsy oli onni onnettomuudessa, sillä miehellä ei ollut pelastusliivejä yllään.

Päihtymystä lukuun ottamatta mies oli kelvollisessa kunnossa, ja hänet vietiin ambulanssimiehistön tarkastettavaksi. Miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

Merivartiosto kiittää etsintään osallistuneita ja muistuttaa, että vesillä on viisainta liikkua pelastusliivit päällä ja selvin päin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  7. 7

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  8. 8

    Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

  9. 9

    Miten sinä nukut? Asento voi vaikuttaa oloosi

  10. 10

    Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  5. 5

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  6. 6

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  7. 7

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  8. 8

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  9. 9

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. Näytä lisää