Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Lounainen ilmavirtaus tuo sateita Suomeen

Päivän sää
Yön aikana lounaisvirtaus on voimistunut ja samalla pilvisyys on lisääntynyt Suomen länsiosissa sekä Lapissa, kertoo HS:n meteorologi Anniina Törmä.
Iltapäiväksi Suomeen saapuu kapea sadealue, joka tuo sateita maan länsiosiin. Lämpötila on torstaina kymmenen asteen tuntumassa maan eteläosassa. Pohjois-Suomessa on noin viisi astetta viileämpää.

Myös Lapissa on odotettavissa illan aikana vesisateita, jotka leviävät vähitellen kohti itää.

- Etelä-Suomessa sateilta vältytään torstain aikana todennäköisesti kokonaan, Törmä kertoo.

Torstain säätä luonnehtii kuitenkin pilvisyys koko maassa.

Torstain jälkeen suurimmat sateet väistyvät Suomen päältä ja viikonlopuksi on odotettavissa hienoa ulkoilusäätä.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    9. 9

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    3. 3

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. Näytä lisää