Uuno

Kotimaa

Valikko

Auerin veljen vaimo: Vanhin lapsi ei kertonut oma-aloitteisesti huppupäästä

Julkaistu:

Anneli Auerin veljen vaimo on vakuuttunut, että Auerin vanhin lapsi ei kertonut oma-aloitteisesti huppupäisestä tekijästä henkirikoksen jälkeisenä aamuna sairaalassa.
Auerin veljen vaimon mukaan Anneli Auer oli kertonut sairaalahuoneessa olleille lähisukulaisille yön tapahtumista ennen kuin lapset tulivat huoneeseen.

Lasten tultua hän oli veljen vaimon mukaan kertonut tapahtumista uudelleen.

- Anneli kertoi useaan otteeseen, että tekijä poistui rikotun ikkuna kautta.
Ei vanhin lapsi kertonut mitään ensin, hän kertoi vasta kun Anneli kysyi, mitä hän oli nähnyt  eli ei hän kyllä oma-aloitteisesti kertonut huppupäisestä hahmosta, Auerin veljen vaimo sanoi oikeudessa.

Hänen mukaansa ulkopuolisen tekijän otti ensin esille Auer ei hänen tyttärensä.

- Annelin kertomuksesta välittyi jotenkin, että siellä piti olla ulkopuolinen tekijä.
ja hän kertoi useaan otteeseen, että tekijä poistui rikotun ikkuna kautta.

Aiemmin aamulla hovioikeus kuuli uhrin siskoa, jolla oli täsmälleen samanlaiset muistikuvat siitä, kuka otti sairaalassa ensimmäisenä esille ulkopuolisen tekijän ja kuka kertoi ensimmäisenä huppupään poistumisesta rikotun ikkunan kautta.

Oikeus jatkoi Auerin veljen vaimon kuulemista suljetuin ovin.
  • Ulvilan surma
Näitä luetaan!
  1. 1

    F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  5. 5

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  6. 6

    Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

  7. 7

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  8. 8

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  9. 9

    Yli 700 evakuoitu Espanjan Andalusiassa metsäpalon takia – upea luontonähtävyys vaarassa tuhoutua

  10. 10

    Donald Trumpin ex-vaimo Ivana Trump palasi nuoruudenrakkautensa luo – roihahtiko rakkaus 50 vuoden jälkeen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  4. 4

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  9. 9

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  10. 10

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  5. 5

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  6. Näytä lisää