Kuisma

Kotimaa

Markan kellutus kaatoi Iiro Viinasen: ”Sydämestä otti niin kauheasti”

Julkaistu:

Maanantaina 10. marraskuuta 1991 Suomen markka ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) kokivat kovia. Markan pakkokellutus sananmukaisesti kaatoi Suomen rahaministerin.
- Se oli elämäni pahin iltapäivä. Ennen valtioneuvoston istuntoa oli pakko mennä lepäämään, sillä sydämestä otti niin kauheasti. Tuli niin kova sydänhäiriö, etten pysynyt pystyssä. Tämä oli ensimmäinen kerta, mutta myöhemmin niitä tuli lisää. Asiaa tutkittiin. Kun itse laskin 30−40 jumpsahdusta, niin kone laski tuhansia. Kellutuspäätöksen jälkeen sanoin (Esko) Aholle ja (Pertti) Salolaiselle, että eroan, Viinanen muistelee tänään julkistettavassa Vaaran Vuodet –uutuuskirjassaan.
 
Markan kellutukseen ajoi Suomen talouden ajautuminen päin seinään ja siitä johtunut massiivinen valuuttapako. Keskuspankki yritti taistella vastaan. Kuukauden korko nousi yli 27 prosenttiin. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen, kuten koko porvarihallitus, Suomen Pankki ja presidentti Mauno Koivisto olivat panneet kaiken arvovaltansa likoon vahvan markan puolesta.
 
Yhtään ei voinut lipsua.

- Olin sopinut jo päiviä aikaisemmin haastattelun Ylen Arvo Tuomisen kanssa. Nyt jouduin lyömään hänen kanssaan julkisesti vetoa siitä, ettei tämä hallitus devalvoi. Siinä tilanteessa tuntui, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Oikeusoppineet olivat lähettäneet välikäsien kautta viestiä, ettei linjasta saa tippaakaan lipsua tai edessä voi olla valtakunnanoikeus. Ja jos olisin vähänkään empinyt, niin pelurit olisivat heti ajatelleet, että jotain on tekeillä, Viinanen kuvaa dramaattisen päivän tunnelmia.
 
- Löimme tuhannen markan vedon torstaina klo 10. Iltapäivällä jouduimme antautumaan, ja markka oli pakko päästää kellumaan eli devalvoitumaan. Suomen Pankin valuuttavaranto oli käytännössä loppu, Viinanen kirjoittaa.

Sitä halveksunnan määrää

Viinanen sanoo kirjassaan, että hän tunsi tuolloin olevansa Suomen halveksituin poliitikko.

- Selkäsaunakin olisi parempi, sillä se menee ohi, mutta tästä ei paranisi koskaan. Ministeriöön lähetettiin hamekangas. Kimmo Sasi alkoi spekuloida erollani. Häntä oli koko hallituksen alkutaipaleen kaivertanut, ettei päässyt valtiovarainministeriksi. Jopa Sauli Niinistö ihmetteli jossain lehdessä, eikö se eroakaan. Se oli ehkä ainoa pieni sivusärö välillämme. Tulimme muuten hyvin toimeen. Arvostin Niinistön harkittuja ja hyvin perusteltuja mielipiteitä, Viinanen kirjoittaa.

Iltapäivällä jouduimme antautumaan, ja markka oli pakko päästää kellumaan eli devalvoitumaan.

Vaikka turpaan tuli ja urakalla, Viinanen kertoo saaneensa kannustustakin, jopa yllättävästä suunnasta, kun taiteilija Juice Leskinen lähetti sähkeen. Siinä luki: ”Vellihousut vittuilee. Älä nyt ainakaan anna periksi!” ”Mietin sitä sähkettä usein, kun oli vaikeaa.
 
Viinanen kertoo kirjassa, että vähintään yhtä paljon lämmitti presidentti Mauno Koiviston tuki.

- Hän sanoi poliittisten toimittajien tilaisuudessa hyvin painokkaasti, että valtiovarainministeri Viinanen on toiminut ainoalla oikealla tavalla. Ja olisin vastannut täsmälleen samalla tavalla vuonna 1967, jos olisi kysytty, Koivisto sanoi ja viittasi silloiseen suureen devalvaatioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. 6

      Hevonen karkasi raveista ja juoksi koko Jyväskylän läpi – sivullinen ikuisti tamman ravaamassa vastaantulevien kaistalla

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Ulkopoliittisen instituutin Aaltola Pohjois-Korean uhittelusta: Merkki siitä, että sanktiot alkavat purra

    9. 9

      Kanadalaispari poseerasi hääkuvissa joella – sulhanen hyppäsi kesken kaiken pelastustehtäviin puku päällään

    10. 10

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    5. 5

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    6. Näytä lisää