Atso

Kotimaa

Suomalaismies järkyttyi sotamuistomerkillä Karjalankannaksella: ”Se oli pyhäinhäväistys”

Julkaistu:

Espoolainen Markku Rankila oli tutustumismatkalla vanhoilla taistelupaikoilla Karjalankannaksella viime toukokuussa. Sotahistoriasta kiinnostunut Rankila järkyttyi, kun hän saapui Siiranmäen muistomerkille.
Vain muutamien kymmenien metrien päässä muistomerkistä oli Rankilan mukaan kymmeniä metriä pitkä jätekasa. Jätekasa oli kapean kärrytien varrella, Rankila kertoo.

- Se jätekasa oli arviolta vähintäänkin 30 metriä pitkä. Siinä oli rakennusjätettä. Se oli pyhäinhäväistys. Eivät oikein sanat riitä kertomaan. En ollut uskoa silmiäni, kun näin sen, Rankila toteaa.

Rankila kertoo, että moni Suomen Sotahistoriallisen Seuran matkaseurueesta pudisti päätään, kun hän näytti ottamaansa valokuvaa jätekasasta. Hänen mukaansa moni ei ehtinyt itse näkemään jätekasaa, koska se oli hitusen muistomerkistä sivummalla.

Rankila kertoo, että hänen havaitsemansa jätekasa oli vain jäävuoren huippu.

- Jäterojua oli ympäri metsää. Siellä oli pulloja ja oluttölkkejä ja muuta rojua. Ehkä se johtuu venäläisesti kulttuurista, ettei ihmisillä ole kunnon paikkoja, jonne he voivat jätteensä laittaa, Rankila sanoo.

Muistomerkki on pystytetty Siiranmäen taistelun kunniaksi. Se oli puolustustaistelu entisessä Kivennavan kunnassa Karjalankannaksella jatkosodassa. Taistelu liittyi Neuvostoliiton suurhyökkäykseen vuonna 1944.

Neuvostoliiton hyökkäys Siiranmäessä alkoi 13. kesäkuuta 1944 kenttätykistön, maataistelukoneiden ja panssarivaunujen tukemana. Suomen Sotahistoriallisen Seuran mukaan Suomen nopeilla tykistön tukemilla vastaiskuilla saatiin lyötyä vihollisen iskuja. Taisteluissa tuhottiin 21 vihollisen panssarivaunua.

Kenraaliluutnantti K. L. Oeschin 15.6. antamalla vetäytymiskäskyllä joukot aloittivat peräytymisen Vuosalmelle Äyräpäähän. Siiranmäki oli puolustajien hallussa vetäytymisen alkaessa 16. kesäkuuta illalla.

Suomalaisten tappiot olivat noin 1 000 miestä, venäläisten noin 5 000 kaatunutta. Alue on nykyään Venäjän hallussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  5. 5

    Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

  6. 6

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  7. 7

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  8. 8

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  9. 9

    Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

  10. 10

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  5. 5

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  6. 6

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  7. 7

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  8. 8

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  9. 9

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  10. 10

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  5. 5

    Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

  6. Näytä lisää