Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

SS: Syöpään kuolleen kuopiolaismiehen perhe sai ikävän yllätyskirjeen valtiolta - "Pelottavaa ja surullista"

Julkaistu:

Savon Sanomat kertoo kuopiolaisnaisesta, jonka mies kuoli aivosyöpään yli 2,5 vuotta sitten. Tänä syksynä perikunta sai yllätyspostia Oikeusrekisterikeskuksesta.
Kuoressa oli vaatimuskirje, jonka mukaan mies on velvoitettu maksamaan lähihoitajalle 2800 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta rikosvahinkolain nojalla. Miehen katsottiin syyllistyneen sairaalassa lievään pahoinpitelyyn.

Savon Sanomien mukaan korvausvelvollisuus lankesi perikunnalle, koska mies on kuollut.

– Olemme aivan ihmeissämme, mistä on kysymys. Mitään oikeudenkäyntiä miestäni kohtaan ei ole ollut, leski kertoo.

Nainen sanoo soittaneensa Oikeusrekisterikeskukseen, josta kerrottiin, että tapaus sattui sairaalassa kaksi viikkoa ennen miehen kuolemaa.

– Mieheni oli käynyt kiinni hoitajaan, mutta me omaiset emme tiedä siitä kohtauksesta mitään. Emme edes sitä, onko kukaan ollut tapausta näkemässä. Lääkäri on kirjannut epikriisiin vain, että kohtaus oli tapahtunut, nainen sanoo Savon Sanomissa.

Naisen mukaan perhe ei tiennyt, että asiasta oli käynnistetty korvausprosessi. Lesken mukaan mies ei ollut "enää tässä maailmassa", eikä pystynyt puolustautumaan asiassa. Nainen ja hänen lapsensa ovat järkyttyneitä.

– Missä on vakavasti sairaan oikeusturva? Tällainen on pelottavaa ja surullista. Eikä se ole omaistenkaan syy, jos läheinen sairauden takia on aggressiivinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

    4. 4

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. 6

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    7. 7

      Draamaa Kuusamon ultrajuoksukisassa – pelastushelikopteri joutui hakemaan kilpailijan maastosta

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    10. 10

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    5. 5

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    6. 6

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    7. 7

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    10. 10

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    3. 3

      Lewis Hamilton on varma: Ferrari suosii Vetteliä Räikkösen kustannuksella

    4. 4

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. Näytä lisää