Uuno

Kotimaa

Valikko

Asentaja vaati päivärahoja, saikin lopputilin - potkuista palkanmaksajalle 26 000 euron kulut

Julkaistu:

Maatalouskoneasentaja sai työpaikastaan potkut, kun alkoi vaatia matkapäiviltä päivärahoja, joihin hänellä oli oikeus.
Laittomien potkujen oikeuskäsittely tuli työnantajalle maksamaan noin 26 000 euroa. Poispotkitulle asentajalle kävi paremmin – hän sai uuden työpaikan lähes saman tien.

Lomalta työpaikalleen palannut asentaja sai aivan yllättäen eteensä irtisanomisilmoituksen kesällä 2012. Potkut ottivat koville ja asentaja joutui saman tien muutaman viikon sairauslomalle. Asentaja piti irtisanomista laittomana ja nosti kanteen työnantajaansa vastaan Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Oikeudessa työnantaja kiisti antaneensa potkut ja väitti miehen eronneen omasta tahdostaan.

Lakituvassa selvisi, että muutama kuukausi aiemmin osapuolten välillä oli käyty keskustelua päivärahoista, joihin asentajalla oli ammattiliiton edustajan mukaan täysi oikeus. Asentaja oli ollut talossa runsaan vuoden ajan. Hän ei ollut saanut työnsä jäljestä moitteita, mutta päivärahakeskustelun jälkeen alkoi tulla huomautuksia huonosti hoidetuista keikoista.

Käräjäoikeus totesi potkut laittomiksi. Yrittäjälle potkuista koitui kaikkiaan noin 26 000 euron lasku. Summasta irtisanomisajan palkkoja on runsaat 4 000 euroa.

Korvausta laittomasta irtisanomisesta asentaja saa viiden kuukauden palkkasumman, joka on 11 500 euroa. Koko jupakka alkoi päivärahojen maksusta ja niitä summasta on vajaat 500 euroa.  Työnantaja joutuu maksamaan lähes 10000 euroa kummankin osapuolen oikeudenkäyntikuluja.

Yrittäjä vei jutun edelleen Itä-Suomen hovioikeuteen, mutta peruutti sen ennen uutta pääkäsittelyä. Yritys joutuu maksamaan erotutun työntekijänsä oikeuskulut myös hovioikeuden osalta.

Työnantaja piti viiden kuukauden palkkasummaa korvauksena laittomista potkuista kohtuuttomana, koska asentaja sai vain parin kuukauden kuluttua potkuista jo uuden työpaikan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. 6

      Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

    6. Näytä lisää