Martta

Kotimaa

Valikko

Korkeasaaren ex-johtaja vapautui rikosepäilyistä

Julkaistu:

Korkeasaaren eläintarhan irtisanoutunutta johtajaa koskeva esitutkinta on lopetettu, ja ex-johtaja on vapautunut rikosepäilyistä.
Päätöksen teki syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä. Syyttäjä perustelee ratkaisuaan muun muassa sillä, ettei riittävää näyttöä ole saatavilla rikosepäilyjen tueksi.

Jukka Saloa epäiltiin esitutkinnassa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäilyt liittyivät muun muassa matkalaskuihin, luottokorttiostoihin sekä Korkeasaaressa asumiseen.

Syyttäjän päätöksen mukaan Salo on pystynyt perustelemaan toimensa.

Salo irtisanoutui virastaan keväällä kesken asian selvittelyn. Helsingin kaupunki oli tehnyt Salosta rikosilmoituksen keväällä sisäisen tarkastuksen perusteella.

Korkeasaareen valittiin uusi johtaja kuun alussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

  5. 5

    Ranuan jääkarhut saivat jäätävän lahjan helteiden keskelle – pikku pentu innostui temppuilemaan kunnolla

  6. 6

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  7. 7

    Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

  8. 8

    Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

  9. 9

    Mies, paita päälle Tinderissä! Nämä kuvat saavat naisen kiinnostuksen lopahtamaan

  10. 10

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  7. 7

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  8. 8

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  10. 10

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  2. 2

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

  5. 5

    Ranuan jääkarhut saivat jäätävän lahjan helteiden keskelle – pikku pentu innostui temppuilemaan kunnolla

  6. Näytä lisää