Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Parikymppinen mies uhkaili opiskelijoita koulun ruokalassa - turvatoimia kiristettiin

Julkaistu:

Käsikähmä
Parikymppinen mies aloitti riidan opiskelijaruokalassa Haukiputaalla ja uhkaili opiskelijoita.
Oulun seudun ammattiopiston yksikössä Haukiputaalla on tänään kiristetty turvatoimia uhkaavan tilanteen vuoksi.

Aiemmin päivällä parikymppinen mies tuli koulun opiskelijaruokalaan ja alkoi uhkailla koulun oppilaita.

- Hän käyttäytyi sekavasti ja alkoi uhkailla opiskelijoita. Hän kävi yhden opiskelijan kimppuun ja löi kerran, jonka jälkeen opiskelijamme poistivat hänet ruokalasta, kertoo yksikönjohtaja Alpo Kaisto.

Koululle on palkattu täksi päiväksi kaksi vartijaa lisää ja koulun ulko-ovia pidetään lukittuina.

Välikohtauksesta ilmoitettiin myös poliisille.

- Kiristimme turvatoimia sen vuoksi, koska lähtiessään pois paikalta mies oli jatkanut uhkailua. Halusimme turvata koulun turvallisuuden.

Kaiston mukaan vastaavankaltaisia välikohtauksia ei ole sattunut koululla aiemmin. Kaisto sanoo, ettei opiskelijoita uhkaillut mies ollut koulun nykyinen tai entinen oppilas.

Ylikonstaapeli Timo Männikkö Oulun poliisista kertoo, että opiskelijaa uhkailleen miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu.

- Meidän tietojemme mukaan kyse on ollut vain suusanallisesta uhkailusta ja on liittynyt kahden henkilön välisiin riitoihin. Poliisi ohjeisti koulua nostamaan halutessaan turvallisuustasoaan.

- Jos tavoitamme kyseisen henkilön, puhutamme häntä tapahtumien syistä ja kulusta. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa aihetta sen kummempiin toimenpiteisiin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  2. 2

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. 6

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  7. 7

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  8. 8

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  9. 9

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  10. 10

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  2. 2

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  5. 5

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  6. Näytä lisää