Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Lakimiesisälle syyte julmasta kohtelusta – oma poika joutui jalkakahleisiin useita kertoja

Isän ja tämän pojan poikkeuksellisen tulehtuneita välejä ryhdyttiin käsittelemään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa maanantaina.
Syyttäjä vaatii 1950-luvulla syntyneelle isälle ehdotonta vankeusrangaistusta vuonna 1995 syntyneen poikansa pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta ja laittomasta uhkauksesta. Isä on ammatiltaan lakimies.

Syyttäjän mukaan isä käyttäytyi poikaansa kohtaan erityisen julmalla tavalla vuosina 2008-2013. Syyttäjän mukaan isä esti poikansa liikkumavapautta törkeällä tavalla itse tekemillään jalkaraudoilla.

Isä kertoi poliisikuulusteluissa, että hän sitoi poikansa jalat jalkaraudoilla niin, ettei poika voinut juosta eikä karata kotoaan. Isän mukaan sitominen tapahtui pääsääntöisesti viikonloppuina. Poika oli joutunut joskus myös nukkumaan jalkaraudat jaloissaan.

Isän mukaan kahlitsemisen tarkoituksena on ollut poikansa suojeleminen.

- (Poika) on pisimmillään ollut jalkaraudoissa noin vuorokauden niin, että krapula ja pahin viinanhimo ja kaipuu huonoon seuraan sekä päihteisiin talttui. Näin tapahtui viimeksi hänen ollessaan 14-vuotias. Tämä oli ainoa jäljelle jäänyt mahdollisuus, koska vaimoni ei suostunut siihen, että (poika) järjestettäisiin suljettuun hoitolaitokseen, isä kirjoitti poliisille lähettämässään raportissaan.

Poika kertoi poliisille, että hän pakeni usein kodin yläkertaan, kun isä uhkasi laittaa pojan jalkarautoihin.

Syyttäjän mukaan isä löi poikaansa myös ainakin kerran nyrkillä kasvoihin vuonna 2010. Tämän lisäksi syyttäjä kertoo, että isä uhkasi ampua poikaansa viime vuonna riidan yhteydessä. Isä on kiistänyt uhkauksen.

Poikaa syytetään puolestaan isänsä laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä, mikä tapahtui riidan yhteydessä. Syyttäjä vaatii pojalle ankaraa sakkorangaistusta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antaa asiakokonaisuudessa tuomionsa 8. lokakuuta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

  4. 4

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  5. 5

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

  8. 8

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  9. 9

    Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

  10. 10

    100-packin suosio yllätti jopa idean isän itsensä: ”Olutlaatikot myytiin päivissä loppuun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  8. 8

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  9. 9

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  10. 10

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

  4. 4

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  5. 5

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  6. Näytä lisää