Mauri

Kotimaa

Ratkaisu jäi pöydälle - Helsinkiä uhkaa liikennekaaos

Julkaistu: , Päivitetty:

LAKONUHKA
Palmian yhtiöittämisen jättäminen pöydälle Helsingin kaupunginhallituksessa ei riitä JHL:lle.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut, ettei se peru huomista lakkoa Helsingissä, vaikka asia jäi pöydälle.  Lakko pysäyttää huomenna Helsingin raitio- ja metroliikenteen ja haittaa koululaisten ja päiväkotilasten ruokailua.

- Lakko tulee. Ei ole mitään tehty sellaista päätöstä, joka aiheuttaisi sen, että asiassa edettäisiin jollain muulla tavalla kuin on suunniteltu. Pöydälle jättö ei kerro vielä yhtään mitään päätöksen sisällöstä, JHL:n pääkaupunkiseudun aluepäällikkö Rune Takamaa sanoo Ilta-Sanomille.

Palmia järjestää muun muassa kiinteistö- ja ruokahuoltoa, vartiointia ja siivousta. Liikelaitoksella on noin 2 900 työntekijää. Takamaan mukaan JHL vastustaa Palmian yhtiöittämistä laajemmin kuin mitä lainsäädäntö vaatii.

Takamaa sanoo, ettei hänellä ole tarkempaa tietoa Helsingin kaupunginhallituksen hetki sitten tekemästä päätöksestä.

- Oletettavasti siellä ei ole mitään muuta kuin se, että päätös on jäänyt pöydälle sen takia, että he ovat erimielisiä tai jotain muuta sitten. Pelkkä lisäselvityksen tai jonkun muun hakeminen ei meille riitä, vaan yhtiöittämisosuudesta on luovuttava siltä osin kun laki ei sitä edellytä, Takamaa sanoo IS:lle.

Tuleva lakko on poikkeuksellisen laaja. Mielenilmaukseen on osallistumassa mukaan 5 000-6 000 JHL:ään kuuluvaa työntekijää.

Ota kantaa

Haittaako JHL:n lakko arkeasi?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

    5. 5

      Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    8. 8

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    9. 9

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    10. 10

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    9. 9

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    10. 10

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

    5. 5

      Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

    6. Näytä lisää