Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Huomenna lompsaan: tässä on uusi kymppi – vertaa vanhaan

Julkaistu:

Uusi kymmenen euron seteli otetaan käyttöön huomenna.
Toisen sarjan 10 euron seteleitä aletaan laskea liikkeeseen tiistaina 23.9.2014.

Uudessa kympissä on viiden euron setelistä  tutut, entistä paremmat  turvatekijät, ja sen ulkoasua on uudistettu. Hologrammissa ja vesileimassa näkyvät kreikkalaisesta mytologiasta tutun Europa-neidon kasvot. Setelissä on myös hohtavanvihreä numero, jossa näkyvä valojuova liikkuu seteliä kallisteltaessa ylös ja alas. Lisäksi numeron väri muuttuu smaragdinvihreästä tummansiniseksi.

Suomen Pankin mukaan näiden ja muiden turvatekijöiden ansiosta myös uuden 10 euron setelin aitous on helppo tarkastaa tunnustele–katso–kallistele-menetelmällä.

Seteleistä vastaavan EKP:n johtokunnan jäsenen Yves Merschin mukaan toinen eurosetelisarja otetaan käyttöön, jotta euroseteleihin voidaan jatkossakin luottaa.

Uusien setelien rinnalla lasketaan edelleen liikkeeseen myös ensimmäisen sarjan 10 euron seteleitä, kunnes varastot on käytetty loppuun. Niitä on siis liikkeessä vielä pitkään, ennen kuin niitä aletaan vähitellen poistaa kierrosta.

Suomen Pankin mukaan ajankohta, jolloin ensimmäisen sarjan setelit lakkaavat olemasta laillisia maksuvälineitä, ilmoitetaan hyvissä ajoin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. 6

      Vaarallista ilkivaltaa junakiskoilla Hämeenlinnassa: ”Poliisin ei onneksi tarvitse toimittaa suruviestiä minnekään”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    9. 9

      Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

    10. 10

      Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    5. 5

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    6. 6

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    7. 7

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    10. 10

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä on ”salainen” sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    2. 2

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    3. 3

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

    6. Näytä lisää