Jyrki, Jyri, Jori

Kotimaa

Valikko

Keniassa muistettiin hirvittävän ostoskeskusiskun uhreja

Al-Shabaabin hyökkäyksessä ostoskeskukseen menehtyi ainakin 67 ihmistä.
Keniassa on sunnuntaina muistettu suosittuun Westgate-ostoskeskukseen kohdistuneen terrori-iskun uhreja. BBC:n mukaan muistolaatta, jossa on uhrien nimet, paljastettiin ennen kynttilöin valaistujen valvojaisten alkamista.

Uhrien omaiset laskivat seppeleitä läheistensä muistoksi puistossa, jonne istutettiin 67 puuta kuukausi iskun jälkeen surmansa saaneiden muistoksi. Paikalla oli BBC:n mukaan myös iskusta selvinneitä.

Ainakin 67 ihmistä sai surmansa vuosi sitten terrori-iskussa Westgate-ostoskeskuksessa, Nairobissa, kun raskaasti aseistautunut ryhmä hyökkäsi ostoskeskukseen. Isku johti neljä päivää kestäneeseen piiritystilanteeseen, jossa ostoskeskuksen sisälle jääneet asiakkaat jäivät terroristien panttivangeiksi. Somalialainen ääri-islamistinen al-Shabaab-järjestö on ottanut vastuun iskusta, joka on sen mukaan kosto siitä, että Kenia on lähettänyt joukkojaan Somaliaan.

– Viisi terroristia kuoli tulituksessa. Yksitoista epäiltyä on otettu kiinni, Kenian presidentti Uhuru Kenyatta kertoi piiritystilanteen päätyttyä 24.9.2013.

Myöhempien tutkimusten mukaan tekijöitä oli neljä ja heidän kaikkien uskotaan saaneen surmansa piirityksen aikana.

Al-Shabaab on Westgate-ostoskeskuksen veriteon jälkeen tehnyt terrori-iskuja Keniassa. Yhdysvallat surmasi syyskuun alussa al-Shabaabin johtajan Abu Zubayrin alias Ahmed Abdi Gobanen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. 6

      Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

    7. 7

      Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

    8. 8

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    9. 9

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    10. 10

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    9. 9

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    10. 10

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    2. 2

      Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

    3. 3

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    4. 4

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    5. 5

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    6. Näytä lisää