Akseli

Kotimaa

Valikko

8-vuotiaan tyttärensä murhannut äiti pääsee vapaaksi

8-vuotiaan nukkuvan tyttärensä murhannut äiti lasketaan ehdonalaiseen vapauteen.
Helsingin hovioikeus päätti asiasta perjantaina. Vapauttamispäivä on 30. kesäkuuta 2015.

Äiti ampui tyttärensä Sahalahdella 2002. Äiti tuomittiin niin käräjä- kuin hovioikeudessakin murhasta ja tuhotyön yrityksestä elinkautiseen vankeuteen.

Oikeudessa äiti väitti, ettei ole tahallaan ampunut tytärtään. Äidin mukaan ase laukesi vahingossa vastoin hänen tahtoaan. Äiti kertoi, että hänen tarkoituksenaan oli riistää oma henkensä.

Käräjäoikeuden mukaan äiti toimi kuitenkin päättäväisesti ja vakaasti harkiten. Hän nouti aseen ja panokset lukitusta kaapista, panosti aseen olohuoneessa, siirtyi nukkuvan tyttärensä luo, taittoi tyynyn äänen vaimentamiseksi ja surmasi tyttärensä kosketuslaukauksella päähän. Tytär kuoli noin kahden tunnin kuluttua ampumisesta. Äiti ei soittanut lapselleen apua.

Äiti yritti myös sytyttää puisen pienkerrostaloasunnon tuleen valelemalla asuntoon moottoribensiiniä ja sytyttämällä neljä kynttilää. Kynttilöiden väliin hän asetti silkkipaperia sytykkeeksi.

Puurakenteisen kerrostalon muut asukkaat havahtuivat yöllä bensan hajuun ja soittivat palokunnan paikalle. Palokunta tunkeutui asuntoon aamuyöllä kahden aikaan, jolloin asunnossa oli voimakas bensiinin tuoksu ja kynttilät paloivat.

Tyttären pelastamiseksi ei voitu enää tehdä mitään.

Äiti löydettiin kellarista aamulla noin puoli kymmenen aikaan.
Oikeuden mukaan äidin tarkoituksena oli ilmeisesti lavastaa tulipalo ja peittää rikoksen jäljet.

Tekoa edelsi riita lapsen tapaamisesta. Lapsen isän ja äidin olisi pitänyt neuvotella lapsen isän oikeudesta tavata tytärtään. Perheneuvolassa aiottua neuvottelua edeltävänä yönä äiti murhasi tyttärensä.

Äiti vastusti lapsen isän ja tyttären tapaamisia. Hän pelkäsi menettävänsä tyttärensä. Isä ei asunut perheen kanssa.

Isä oli tunnustanut lapsen tytön ollessa 6-vuotias. Hän ehti tavata lastaan kymmenen kertaa.

Äiti tuomittiin maksamaan isälle 6000 euroa henkisestä kärsimyksestä.
Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

57-vuotias äiti on vaihtanut nimensä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  2. 2

    Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

  3. 3

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  4. 4

    Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

  5. 5

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  6. 6

    Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Pelastuslaitos varoittaa poikkeuksellisen vaarallisesta jäätilanteesta: ”Tällaista ei ole ollut oikeastaan juuri koskaan aiemmin”

  9. 9

    Tom Cruise iski silmänsä 28-vuotiaaseen näyttelijäkaunottareen – bongasi morsiamen Netflixistä: ”Hän on hullaantunut”

  10. 10

    Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  5. 5

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  8. 8

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  9. 9

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  2. 2

    Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

  3. 3

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  4. 4

    Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

  5. 5

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  6. Näytä lisää