Leo

Kotimaa

Valikko

Röyhkeyden huippu - nuoret huijasivat SPR:n nimissä

Julkaistu:

Nälkäpäivä-keräys alkoi torstaina kierolla pelillä Laukaassa, Keski-Suomessa.
Yleisövihje paljasti Suomen Punaiselle Ristille, että ryhmä nuoria oli pistänyt pystyyn oman, luvattoman keräyksensä.

SPR:n tietojen mukaan nuoret olivat kulkeneet keräämässä rahaa Jokiniemen asuntoalueella Laukaan keskustaajamassa. Virallisten keräyslippaiden puuttuessa nuoret käyttivät keräyslistoja.

– Tietojen mukaan nuorien paidoissa oli itse tehtyjä Punaisen ristin tunnuksia, Länsi-Suomen piirin keräys- ja valmiuskoordinaattori Riitta Kangaskesti kertoo IS:lle.

Suomen Punainen Risti on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Sisä-Suomen poliisilla ei ole vielä tietoa tekijöistä. Tiedossa ei ole sekään, kuinka moni on joutunut huijatuksi tai kuinka paljon rahaa on mennyt vääriin käsiin.

– Ymmärtääkseni nuoret olivat ehtineet käymään useammilla ovilla. Hyvää asiassa on se, että on valppaita kansalaisia, jotka ovat ilmoittaneet oikeille kerääjillemme, Kangaskesti kiittää.

– Lahjoittajan pitää voida luottaa siihen, että rahat menevät oikeaan tarkoitukseen.

Kangaskestin mukaan vastaavankaltaisia yrityksiä tulee ilmi silloin tällöin.

– Onneksi tällaisia yrittäjiä on vähän. Maailman suurimman avustusjärjestön merkki on tietysti helppo väärentää.

SPR korostaa, että aidoilla kerääjillä on mukanaan punainen keräyslipas, jossa on näkyvillä virallinen keräyslupa. Lisäksi kerääjillä on yllään nimilapulla varustettu SPR:n punainen liivi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Keski-Suomi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. 6

    Himohamstraaja ei nähnyt lattiaansa vuosiin – näky kuin suoraan painajaisista

  7. 7

    Keuhkosyöpään kuollut näyttelijä Michael Nyqvist salasi sairautensa – vain lähimmät tiesivät: ”Hänellä oli vielä niin paljon annettavaa”

  8. 8

    Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

  9. 9

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  10. 10

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  7. 7

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  8. 8

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  9. 9

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  10. 10

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  5. 5

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  6. Näytä lisää