Mervi

Kotimaa

”Halattiin ja käteltiin” – Näin haikeat jäähyväiset vihreät jättivät hallitukselle

Julkaistu:

Vihreiden ja muun hallituksen tiet erosivat lämpimissä merkeissä viime päivien kovasta kielenkäytöstä huolimatta.
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö asteli iltapäivällä alas valtioneuvoston linnan portaita yhdessä kehitysministeri Pekka Haaviston kanssa. Hetkeä aikaisemmin hallitus oli sisällä päättänyt, että vihreät lähtee hallituksesta Fennovoiman ydinvoimalaluvan hyväksymisen seurauksena.

- Olo on haikea ja raskas, Niinistö kuvaili tunnelmia ulkona odottaneille toimittajille.

Viime päivinä Niinistön ja muiden ministerien välit kiristyivät Niinistön syytettyä hallitusta suomettumisesta Fennovoiman venäläisomistuksen hyväksymisen vuoksi.

Viimeisessä tapaamisessa tunnelma oli kuitenkin lämmin.

- Henki oli hyvä ja haikea kaikkien kesken. Itse kiitin hallituskumppaneita ja ministerit Stubb ja Rinne meitä. Sitten siellä halattiin ja käteltiin, Niinistö kuvaili.

- Kyllä kaikki ymmärtävät että tämä on meille sellainen paikka, että johtopäätös on edessä jos enemmistö toimii toisin.

Valtioneuvoston linnalta kaksikko käveli muutaman sadan metrin matkan Kanavarannassa sijaitsevaan kahvilaan, jossa vihreät järjesti oman tiedotustilaisuutensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

    2. 2

      Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Lauantaina löytyi 25-vuotiaan naisen ruumis, tiistaina 65-vuotiaan: poliisi tutkii surmien yhteyttä

    5. 5

      Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

    6. 6

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    7. 7

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    8. 8

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    9. 9

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    10. 10

      Game of Thrones -tähti juhli yön Helsingissä – häkeltyi intensiivisestä fanituksesta: ”Ette vaikuta huutavalta kansakunnalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    10. 10

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

    2. 2

      Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Lauantaina löytyi 25-vuotiaan naisen ruumis, tiistaina 65-vuotiaan: poliisi tutkii surmien yhteyttä

    5. 5

      Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

    6. Näytä lisää