Atso

Kotimaa

Tällaista on suomalaisten lapsiseksiturismi

Julkaistu:

Kahdesta kolmeen miljoonaa lasta joutuu vuosittain matkailijoiden seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Poliisin arvion mukaan hyväksikäyttäjissä on kymmeniä ellei satoja suomalaisia.

Ulkomailla alaikäisten hyväksikäyttöön syyllistyvistä suomalaisista tulee vuosittain 5–15 ilmoitusta, mikä keskusrikospoliisin rikoskomisarion Sari Saranin mukaan edustaa "hyvin pientä osaa" suomalaisista lasten hyväksikäyttäjistä.

Saranin mukaan Suomessa lapsiseksiturismin torjuntaan on suunnattu suhteellisesti vähemmän resursseja kuin monissa muissa maissa.
Nykyisellään lapsiseksiturismin vastainen taistelu on paljolti ulkomailta tulevien vihjeiden varassa eikä omaan tiedonhankintaan ole juuri resursseja. Sama pätee myös muihin lasten hyväksikäyttörikoksiin, kuten lapsipornon levittämiseen.

– Suomessa pedofiilin on hyvä olla – kiinnijäämisriski on pieni, Sarani arvioi.

Vaiettu ongelma

Reilun matkailun yhdistys julkisti maanantaina lapsiseksiturismista tiedottavan Liian pahaa ollakseen totta -kampanjan, jolla halutaan lisätä matkailijoiden ja matkailualalla toimivien tietoisuutta usein vaietusta ongelmasta.

– Lapsiseksiturismista ei kauheasti haluta puhua. Se on aika kamala aihe, sitä ei haluta nähdä eikä siihen osata puuttua, hankepäällikkö Tytti McVeigh perustelee nettikampanjaa.

McVeighin mukaan tiedottaminen on paikallaan senkin vuoksi, että kaikki matkailijat eivät tiedä, että ulkomailla tehdystä alaikäiseen sekaantumisesta voidaan aina nostaa syyte Suomessa, vaikka tekoa ei olisikaan kriminalisoitu tekomaassa.

Myöskään kaupallisen seksin ikärajoista ei aina tiedetä.

– Suomessa suojaikäraja on muuten 16 vuotta, mutta kaupallisen seksin ostaminen on rikos, jos myyvä osapuoli on alle 18-vuotias. Tätä ikärajaa sovelletaan myös ulkomailla ja sen rikkomisesta voidaan tuomita Suomessa.

Myös lähellä Suomea

McVeighin mukaan lapsiseksiturismi on globaali ilmiö, jonka taustalla vaikuttavat muun muassa köyhyys, koulutuksen puute ja lukutaidottomuus.

Kaakkois-Aasiassa lapsiseksiturismi on ollut ongelma muun muassa Thaimaassa. Tiukentuneen lainsäädännön ja valvonnan vuoksi ongelma on jossain määrin siirtynyt alueen muihin köyhiin maihin kuten Kambodzhaan, Laosiin, Filippiineille ja Vietnamiin.

– Lapsiseksiturismia esiintyy myös lähellä meitä. Venäjällä ja Virossa suomalaisten osuus on suurempi kuin kaukaisemmissa kohteissa, McVeigh sanoo.

Pedofiiliturismia vastaan kamppailevien kansalaisjärjestöjen mukaan ongelma ei ole esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa lainkaan pienenemään päin. Internet on McVeighin mukaan entisestään vaikeuttanut lapsiseksiturismin vastaista kamppailua.

– Ei ole mitenkään epätyypillistä, että turisti ostaa lapsen jo ennen kuin lähtee kotimaastaan.

Matkanjärjestäjät tiukkoina

Matkailualan yritykset ovat lähteneet innolla mukaan ulkoministeriön rahoittamaan Liian pahaa ollakseen totta -kampanjaan.

Matkanjärjestäjät ovat kouluttaneet henkilöstöään havaitsemaan lapsiseksiturismiin liittyviä piirteitä ja toimimaan bisneksen lopettamiseksi kohteissaan.

Apollomatkojen johtajan Eva Torran mukaan yhtiössä vallitsee nollatoleranssi lapsiseksitapausten suhteen, kun se valitsee yhteistyöhotellejaan.

– Yksikin epäilys merkitsee yhteistyön välitöntä loppumista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. 6

    Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

  7. 7

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  8. 8

    Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

  9. 9

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  10. 10

    Vauva.fi:ssä pohditaan: Miksi sisarusten perheiden pitää ängetä samaan aikaan mökille?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. Näytä lisää