Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

"Tunnen oloni surulliseksi ja vihaiseksi" - Näin kommentoi syytteestä vapautunut Antti Jokinen

Ohjaaja Antti Jokinen kommentoi Lapin käräjäoikeuden perjantaina tekemää päätöstä hylätä syyte törkeästä petoksesta.
Antti Jokinen lähetti perjantaina edustajansa välityksellä tiedotteen liittyen Lapin käräjäoikeuden päätöksen hylätä syyte törkeästä petoksesta.

Petossyyte liittyi Jokisen suunnittelemaan Nicholas of the North -fantasiaelokuvaan. Lue aiheesta lisää tästä.

- 100 % syyttömänä en tunne suurta iloa kuullessani päätöksestä. Tunnen yllättäen oloni surulliseksi ja vihaiseksi. Tuskin kukaan, joka tietää olevansa syytön, kokee helpotusta vastaavassa tilanteessa. Prosessissa mahdollisesti laskelmoitiin, että pelätessäni tämänlaista nöyryyttävää kujanjuoksua minä murtuisin. En ole murtunut, mutta kärsimystä olen tuntenut varsinkin läheisteni puolesta, Jokinen sanoo tiedotteessa ja jatkaa:

- En onneksi laske omaisuuttani rahassa. Lopulta siis Estar, Rovaniemi-projekti ja kaikki siihen osallistuneet tahot kärsivät tästä prosessista eniten. Lappi kansainvälisten tuotantojen kuvauspaikkana on edelleen mielestäni järkevä hanke ja toteutettavissa.

- Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että Suomessa oikeuslaitos toimii ja päätös oli niin oikeudenmukaisesti perusteltu. Oli kunnia-asia lukea totuus myös vihdoinkin minun puolestani.

- Minusta tuntuu, että tämän kaltaisissa masentavissa tarinoissa lopulta pääsevät voitolle sekä hyvät tavat että oikeudenmukaisuus, Jokinen kertoi tiedotteen lopuksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Risteilyllä olleet laittoivat satamassa painiksi – ”maahantulon edellytykset eivät täyttyneet”

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    5. 5

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    6. 6

      Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      AL: Poliisin henkirikostutkinta mutkistui –hätäkeskus kadotti puhelinäänityksen

    9. 9

      8 niksiä: Näin teet wifi-verkostasi nopeamman

    10. 10

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    6. 6

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

    9. 9

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    10. 10

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ajaa kohti voittoa, Bottas hyvässä vauhdissa – IS seuraa Australian GP:tä

    2. 2

      Risteilyllä olleet laittoivat satamassa painiksi – ”maahantulon edellytykset eivät täyttyneet”

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Pyykkituvasta löytyneistä naisen alusvaatteista alkoi selkkaus – ”Suomalaiset ovat valittajakansaa”

    5. 5

      Venäjän ulkoministeriö: Nämä suomalaiset sukunimet kuulostavat härskeiltä venäläiseen korvaan

    6. Näytä lisää