Mauno, Maunu

Kotimaa

HS: Kiusaamiseen puuttunut lukiolaispoika ihmeissään ilmiöstä − ”Tuntuu jopa surulliselta”

Julkaistu:

Tamperelaisen lukiolaisen Juho Rädyn toiminta johti nopeasti paisuneeseen some-ilmiöön, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Helsingin Sanomat on haastatellut tamperelaista lukiolaista Juho Rätyä, 19, joka on ollut pyörityksessä jo kohta kaksi viikkoa. Kaikki lähti siitä, kun hän puuttui kiusaamistilanteeseen bussissa Lauttasaaressa. Räty kertoi tapauksesta myöhemmin Facebook-sivuillaan.

Päivitys levisi nopeasti ja herätti vilkkaan keskustelun. Juho Räty pääsi suunnilleen jokaiseen tiedotusvälineeseen Suomessa. Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi kehut.

Räty kertoo HS:lle olevansa edelleen ”pöllämystynyt”.

− Tällaisen puuttumisen pitäisi olla periaatteessa ihan jokapäiväinen asia. Varsinkin se yllätti, miten media asian otti. Tuntuu jopa surulliselta, että toisen ihmisen auttaminen nousee uutiseksi, Räty sanoo HS:n haastattelussa.

Tapauksesta syntyi some-ilmiö, kun Lukiolaisten liitto kehitti #kutsumua-kampanjan. Yksinkertainen idea on, että paperille piirretään se sana, jolla kampanjaan osallistuvaa on haukuttu tai kiusattu, sanat ruksataan yli ja alle kirjoitetaan se sana, jolla halutaan itseään kutsuttavan. Esimerkiksi kuvapalvelu Instagramissa on jaettu jo 21 165 julkaisua tällä tunnisteella.

HS pyysi Rätyä tekemään oman plakaattinsa. Siinä sanat ovat tekopyhä ja ystävä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  6. 6

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  9. 9

    Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

  10. 10

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

  2. 2

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  6. Näytä lisää